Historia oli kehitystä ja edistystä, liikettä johonkin suuntaan. Kansakunnat ja yhteiskuntaluokat kuljettivat historian liikettä eteenpäin. Työväenliikkeen sosialistinen itseymmärrys oli muunnelma tästä 1800-luvulla kehittyneestä modernista historiakäsityksestä. Historia oli työväenluokan liittolainen, ja työväenliikkeeksi järjestäytynyt työväenluokka toteutti historian tarkoitusta.

Työväen ja historian liitto osoittautui kuitenkin pettäväksi. Työväenliikkeen perillisten omakuvassa työväenliikkeen historia kääntyi hyvinvointivaltion rakentamisen ja puolustamisen historiaksi. Työväen historian tutkimuksessa avautui uusia kysymyksiä. Historian merkityksiä tutkimuksen ehtoina ja kohteina alettiin pohtia uusin tavoin.

Kirja kertoo tästä muutoksesta. Se käsittelee politiikkaan, talouteen ja muihin yhteiskunnallisiin käytäntöihin kuuluvaa menneen, nykyisen ja tulevan tulkitsemista. Miten historia on vaikuttanut muuttuvina muutoskuvina työväenliikkeessä ja toimihenkilöliikkeessä, liikkeenjohdossa ja henkilöstöpolitiikassa sekä työelämän ristiriidoissa ja sopimuskäytännöissä? Millaiset muutoksen tulkinnat ovat ohjanneet koulutuspolitiikkaa, jota kuvataan nykyisin kansalliseksi menestystarinaksi, ja sosiaalipolitiikkaa, jonka vaiheita luonnehditaan usein hyvinvointivaltion projektiksi?