Päivi Portaankorva-Koiviston (FM) väitöstutkimuksen tavoitteena oli tarkastella elämyksellisyyden merkityksiä matematiikan opetuksessa ja matematiikan opettajaksi kasvamisessa. Tutkimuksessa seurattiin kolmen lukuvuoden ajan kuutta opettajaopiskelijaa ja heidän yksilöllisiä kasvuprosessejaan haastattelujen ja kirjoitelmien avulla.
Elämyksellistä matematiikan opetusta etsimässä
Elämykset ovat välittömästi itse koettuja, kestäviä ja merkittäviä kokemuksia, joita matematiikan tunneilla voidaan tavoitella joko sisältöjen tai työskentelytapojen kautta. Portaankorva-Koiviston tutkimuksessa keskeisiksi matematiikan opetuksen elämyksellisyyden piirteiksi nousivat vuorovaikutuksellisuus, kokemuksellisuus, havainnollisuus, tutkimuksellisuus, yhteistoiminnallisuus ja matematiikan kielenomaisuus. Tutkittavat kokivat näistä kolme ensimmäistä itselleen läheisimpinä. Oppimiskokemus vahvistuu, kun oppilaat innostetaan väittelemään, selittämään ja perustelemaan matemaattisia oivalluksiaan. Tutkittavat kokivat tärkeäksi myös toimintamateriaalien ja -välineiden sekä eleiden ja liikkeiden käytön oppimistilanteiden apuna.
Tutkimuksellisuus, yhteistoiminnallisuus ja matematiikan kielinäkökulma vaativat opettajalta hyvää aineenhallintaa ja uskallusta heittäytyä tutkivaan työskentelyyn. Näissä aloitteleva opettaja kokee epävarmuutta. Elämyksellisen opetuksen tavoitteena on saada oppilaat sisäistämään oppiaineelle ominaista ajattelua ja toimintaa, kuten loogista tapaa esittää asioita ja perustella niiden paikkansapitävyyttä.
Opettajaksi kasvamassa
Portaankorva-Koiviston kolmen lukuvuoden seurantatutkimuksessa tutkittavien kokemuksistaan kertomat ja kirjoittamat tarinat kuvasivat matematiikan opettajan kasvamisen vaiheita. Opintojen alussa tuleva opettaja katsoo kaikkea oppimiseen ja opetukseen liittyvää tietoa oppilaan näkökulmasta. Hän esimerkiksi valitsee esitellyistä oppimateriaaleista, työtavoista ja arviointimenetelmistä ne, joista hän on itse oppilaana pitänyt tai joista hän ajattelee oppilaiden pitävän.
Opetusharjoitteluvuoden aikana syntyy opettajaharjoittelijanäkökulma. Harjoittelija pyrkii selviämään oppitunneista turvallisesti, ohjaavien opettajien menetelmiin ja mielipiteisiin tukeutuen. Kun varsinaista vastuuta oppitunneista ei ole, itse oppimiseen kiinnitetään vähemmän huomiota. Harjoittelun aikana nuori opettaja kuitenkin pääsee selvyyteen siitä, haluaako hän opettajaksi ja soveltuuko hän tähän työhön. Tavallisimmin varsinainen opettajankoulutus päättyy tähän. Tekemällä opettajan sijaisuuksia nuori opettaja saa käytännön koulutusta työhönsä. Sijaisena hankittu oppilaantuntemus, kokemukset erilaisista oppijaryhmistä, oppimistyyleistä ja työyhteisöistä muuttivatkin tutkittavien mukaan näkemystä opetustyöstä.
Opettajankoulutuksessa
Suomalainen opettajakoulutus on kunnianhimoista ja arvokasta. Nuoria opettajia tuetaan monipuolisesti sekä aineenhallinnassa että opetuksen ja oppimisen kysymyksissäkin. Kokemukseen tai elämykseen kytkemätön teoria ei kuitenkaan löydä tartuntapintaa opettajaksi kasvamisessa tai matematiikan opetuksessa. Työelämä ei aina tue koulutuksen tavoitteita ja nuori opettaja sosiaalistuu nopeasti työyhteisöönsä tavoitellessaan sen hyväksyntää ja jäsenyyttä. Tutkittavien tarinat kertoivat myös opettajaksi kasvun keskeneräisyydestä. Nuori opettaja ei näe itseään tekemässä yhteistyötä oppilaittensa vanhempien kanssa, kehittämässä työyhteisöään sen jäsenenä, muuttamassa luokan toimintakulttuuria ja ilmapiiriä tai ratkaisemassa ongelmatilanteisiin liittyviä haasteita. Opettajana kasvaminen jatkuu siis matematiikan sisältöjen ulkopuolellakin.
