Keväällä 1876 Ylivieskan 49-vuotias lukkari Pietari Päivärinta (1827-1913) osallistui Kansanvalistusseuran kirjoituskilpailuun omaelämäkerrallallisella teoksellaan Elämäni.

Jos Jukolan Eero olisi keski-ikäisenä miehenä ottanut kynän käteensä ja alkanut panna kokemuksiaan paperille, hän olisi sivistyshistoriallisena ilmiönä juuri Pietari Päivärinta, totesi Eino Leino teoksessaan Suomalaisia kirjailijoita (1909). Päivärinta oli se metsä, joka vastasi Snellmanin, Lönnrotin ja Runebergin huutoon.

Elämäni on paljolti suomalaisuusaatetta ja kansanvalistusta. Päivärinta kuvaa myös kirjallisen makunsa kehitystä ja analysoi tapausta, jolloin miehinen uho vie hänet harhateille. Hänen hahmossaan sekoittuu kiinnostavasti vanha maailma ja moderni ihminen.