Rautatiet tulivat Suomeen yli sata vuotta sitten ja niiden kunnossapito on ollut ja on yhä ratkaisevan tärkeää junaliikenteelle ihmisten matkustamisen takaamiseksi. Muistelmissaan Paavo Krankkala kertoo työstään rataesimiehenä Pohjois-Suomessa ja minkälaista radankorjaus oli vielä kuusikymmentäluvulla. Silloin tarvittiin miesvoimaa, koska koneita ei vielä ollut. Kertomisensa jatkuessa tulee hyvin esille, miten koneet ja laitteet alkoivat ajan kuluessa helpottaa pelkän raa'an miesvoiman käyttöä lapioiden varressa.

Huumorilla sävyttäen hän tarinoi mukavista työtovereistaan ja yhteishengestä mikä vallitsi raskaan työn tekijöiden välillä. Kommelluksiakin sattui, mutta niistä selvittiin yhteistyöllä ja kaveria ei tietenkään jätetty.

Kirjan anti avaa lukijalle näkemyksen erilaisen työn parissa, josta ei ole paljon kerrottu, mutta minkä tekeminen on ollut ratkaisevan tärkeää junien kululle ja ihmisten liikkumiselle.