Maamme kirjassaan Zachris Topelius kutsui Punkaharjua Suomen kauneimmaksi paikaksi. Koulujen lukukirjana se levitti tätä maisemakuvaa koko kansan keskuuteen 1950-luvulle saakka. Kansallismaiseman asemaan Punkaharju oli noussut J. L. Runebergin runouden myötä – harjulta järvenselkien ylitse avautuva kesäinen maisemaidylli heijasti isänmaan ja sen kansan kasvoja.

Jääkauden luoma soraharjanne on saanut kantaakseen monenlaisia maisemakuvia. Se on ollut taiteen, luonnontieteen, metsäntutkimuksen, sodan ja matkailun maisema. Punkaharju on kiinnostanut myös kaskimaana, kruununpuistona, kulkureittinä, rajaseutuna ja luonnonsuojelualueena.

Maiseman rajat eivät ole poliittisia, valtiollisia tai edes henkisiä – maisema rajautuu katsojan silmin. Maisemakokemus on esteettinen ja henkilökohtainen. Tässä kirjassa harjutietä kulkevat vuosisatojen saatossa monet tunteelliset ja tieteelliset matkamiehet. Heidät on saattanut liikkeelle luomisen vimma, tutkimuksen palo, parantumisen toive, elämysten etsintä ja rakkaus kotiseutuun.