Suomalainen vanhusten hoitotyö muutosten pyörteissä 1930-luvulta 2000-luvulle
Väitöskirjan tarkoituksena on kuvailla ja ymmärtää suomalaisen vanhusten hoitotyön sisällön ja luonteen muotoutumista 1930-luvulta 2000-luvulle. Vanhusten hoitotyön käytännön toiminnan tarkastelulle taustaa antavat suomalaisen yhteiskunnan kehityskaudet niukkuusajasta (1900-1940), suuren murroksen (1940-1970) ja hyvinvointivaltion (1970-1990) kautta 1990-luvun alun hyvinvointiyhteiskuntaan. Tässä viitekehyksessä tutkimuksessa tarkastellaan vanhuspolitiikan, kunnallishallinnon, hoito-organisaation ja vanhusten hoitotyön kehitystä. Tutkimusaineistona ovat valtakunnan viralliset dokumentit, kolmen erilaisen pohjois-suomalaisen kunnan (Oulu, Pudasjärvi ja Ruukki) ja niiden hoito-organisaatioiden viralliset dokumentit sekä hoitajien muistitieto. Muistitiedon kautta tutkitaan vanhusten hoitotyön tosiasiallista toimintaa.
Tutkimuksessa tuotetaan vanhusten hoitotyön yleiset kehityslinjat vv. 1930-2000: aktivointivaiheen säilyttävä hoitotyö (1930-1950), luonnosteluvaiheen kollektisoiva hoitotyö (1950-1970), elävöittämisvaiheen yksilöllinen hoitotyö (1970-1990) sekä uudentamisvaiheen tasapainoileva hoitotyö (1990-). Tutkimuksessa läpikulkevana jännitteenä on suhteuttaa vanhuspolitiikan tavoitteita käytännön vanhusten tosiasialliseen toimintaan. Tulokset tuottavat uutta tietoa vanhusten hoitotyön tavoitteiden ja tosiasiallisen toiminnan muotoutumisesta sekä hoitotyön sisällöstä ja luonteesta ja niihin vaikuttavista tekijöistä eri aikakausina. Tuloksista käy ilmi, että virallisten säädösten ja ohjeiden lisäksi vanhusten hoitotyön sisällön ja luonteen muotoutumiseen vaikuttivat myös yleinen yhteiskunnallinen tilanne, kulttuuriset arvot ja vaatimukset vanhusten hoitamista. Huomionarvoista on, että vanhuspolitiikan tavoitteet heijastuivat viiveellä tosiasialliseen toimintaan ja siellä oleellista oli hoitajan toiminta ja hänen näkemyksensä vanhuudesta ja vanhuksesta