Kirjavalinnan liberalisoituminen Suomen yleisissä kirjastoissa 1960- ja 1970-luvuilla
Tutkimuksessa seurataan tasa-arvoajatusten, tasavertaisen ihmiskäsityksen ja palvelulaitosfunktion ilmenemisen kautta asenteiden muutosta ja vapautumista yleisten kirjastojen kirjavalintaan vaikuttavien eri toimijoiden osalta ja sitä, miten tämä muutos tuli mahdolliseksi. Tutkittavana ilmiönä on yhteiskunnallinen muutosprosessi Suomessa 1960- ja 1970-luvuilla ja kirjastolaitoksen rooli siinä. Kirjavalinnan liberalisoituminen oli osa laajempaa suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointivaltiokehitystä, jossa myös eri yhteiskuntaluokkien kulttuuri tasoittui ja yhtenäistyi. Tutkimus kytkee kirjastojen kirjavalinnan muutosprosessin yleiseen kirjastotoimeen historiallisesti, ideologisesti ja toiminnallisesti läheisesti liittyvien sektoreiden koulutoimen, joka muuttui rinnakkaiskoulujärjestelmästä peruskoulujärjestelmäksi, ja vapaan kansansivistystyön, joka muuttui osin aikuiskoulutukseksi, muutosprosesseihin sekä populaarikulttuurin muutosprosessiin, jossa ala-arvoisena pidetystä kulttuurilajista tuli yleisesti hyväksytty kulttuurilaji, jonka sivuuttamista yleisen kirjaston kirjavalinnassa oli enää vaikea perustella. Tutkimuksessa tarkastellaan näiden sektoreiden julkista diskurssia ja siinä esiintyviä tasa-arvoajatuksia ja tasavertaista ihmiskäsitystä.
YM Outi Vuorenrinteen tutkimuksessa tarkastelun kohteena ovat ylimmän kirjastotoimen sekä kirjastoalan epävirallisten toimijoiden eli kirjastonhoitajakunnan kirjavalintaperiaatteet ja niiden liberalisoituminen julkisessa diskurssissa ja käytännön kirjavalintatyössä. Ylimpään kirjastotoimeen on luettu kuuluviksi Valtion kirjastotoimisto, kirjastontarkastajat, vuoden 1950 kirjastokomitea ja vuoden 1973 kirjastokomitea ja niiden mietinnöt sekä vuoden 1928 kansankirjastolaki ja -asetus ja vuoden 1961 kirjastolaki ja -asetus sekä niistä käydyt eduskuntakeskustelut. Lähdeaineistona ovat arkistoaineistot. Kirjastoneuvos Helle Kannilan merkittävä asema yleisessä kirjastotoimessa antoi aihetta hänen kirjavalintanäkemystensä tarkasteluun tässäkin tutkimuksessa lähteinä hänen kirjoituksensa Kirjastolehdessä sekä teoksensa Kirjanvalinnan ongelmia vuodelta 1967. Ylimmän kirjastotoimen julkaiseman Arvostelevan kirjaluettelon kirja-arvostelut on käsitelty omana kokonaisuutenaan. Kirjastoalan epävirallisten toimijoiden eli pääasiassa kirjastonhoitajakunnan kirjavalintakäsityksiä tutkittiin Kirjastolehden ja kymmenen yleisen kirjaston henkilökuntalehden kirjoitusten diskurssin kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan yleisen kirjastolaitoksen kehittymistä diskurssissa sivistyslaitoksesta palvelulaitokseksi, sillä tämä muutos on ollut edellytyksenä kirjavalinnan liberalisoitumiselle. Samalla tarkastellaan tasa-arvokäsityksen ja ihmiskäsityksen muuttumista ja toteutumista tässä palvelulaitos -konseptissa. Aineistojen analysointimenetelmänä on pääsääntöisesti laadullinen sisällönanalyysi, mutta Arvostelevan kirjaluettelon kirja-arvosteluja analysoidaan sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti kirjallisuudentutkimuksen kirjallisuuskritiikin menetelmiä soveltaen.
Tutkimustuloksista käy ilmi, että lähtökohtana kirjastolaitoksen muuttumiselle sivistyslaitoksesta palvelulaitokseksi ja sen mahdollistama kirjavalinnan liberalisoituminen oli se yleinen yhteiskuntapoliittinen murros, joka Suomessa käynnistyi 1960-luvulla. Yleisen kirjastotoimen kehityksen kannalta tässä murroksessa keskeisimpiä tekijöitä olivat tietoisuus siitä, että elettiin muutoksen keskellä, vuoden 1961 kirjastolaki, joka sekä taloudellisesti että väljällä tehtävämäärittelyllään mahdollisti muutoksen ja muista pohjoismaista saatu malli palvelulaitoskirjastosta ja sen käytännön toteuttamisesta.
Tutkimuksessa yllättää kuitenkin se valmius, aktiivisuus, määrätietoisuus ja tarkoituksellisuus, jolla palvelulaitoskirjastoa lähdettiin rakentamaan erityisesti kirjastoalan epävirallisten toimijoiden kirjastodiskurssissa.
Tämän muutoksen kärkiryhmäksi nousee kirjastoalan epävirallisten toimijoiden ryhmästä keskipolven radikaaleiksi tutkimuksessa nimetty ryhmä, kuten Bo Carpelan, Jorma Etto, Sven Hirn ja Sirkka-Liisa Meri. 1970-luvun alussa esiin nousee nuori kirjastonhoitajapolvi, tutkimuksessa nuoriksi radikaaleiksi nimetyt, jotka nostavat uudelleen esiin kirjaston kasvatustehtävän. Ei kuitenkaan enää sivistyslaitoskirjaston kasvatustehtävää, vaan näkemyksen kirjastolaitoksesta maailmankatsomuksen muokkaajana. Kirjastonhoitajakunnan enemmistö kentällä torjuu kuitenkin kasvatustehtävän uuspuritanismina ja kannattaa jo vallalla olevaa liberaalia kirjavalintapolitiikkaa.
Yleinen kirjavalintakeskustelu on syvällistä arvokeskustelua kirjavalinnan arvoista ja ratkaisu demokratian ja kasvatuksen vastakkainasetteluun on itse asiassa koko kirjavalinnan liberalisointikehityksen kynnyskysymys, jossa demokraattinen palvelulaitoskirjasto tasa-arvoisine ihmiskäsityksineen ja monipuolisine kirjavalintoineen selviää voittajana yhteiskuntapoliittisessa murroksessa.
