Kirja tarjoaa ensimmäisen kokonaisesityksen westermarckilaisesta sosiologiasta ja sosiaaliantropologiasta, jotka hallitsivat suomalaisten yhteiskuntatieteiden kenttää viiden vuosikymmenen ajan toiseen maailmansotaan saakka. Teos uudelleenarvioi vanhentuneeksi leimatun tutkimusperinteen merkitystä historiallisesta ja nykytutkimuksen näkökulmasta.

Edvard Westermarck (1862-1939) on kansainvälisesti kuuluisimpia suomalaistutkijoita, ja hänen oppilaansa julkaisivat teoksiaan johtavien brittiläisten kustantajien kautta. Westermarck ja hänen lähipiirinsä hallitsivat suomalaisen yhteiskuntatieteen ja filosofian kenttää 1890-luvun ja toisen maailmansodan välisenä aikana. Westermarckilaista koulukuntaa kokoavasti analysoivaa tutkimusta ei ole juurikaan olemassa Suomessa tai kansainvälisesti.

Kirja kulkee kolmella tasolla. Avaan ensinnäkin Westermarckin ja hänen oppilaidensa ajattelun taustoja brittiläisessä valistusfilosofiassa, vertailevassa antropologiassa ja evolutionismin eri suuntauksissa. Toiseksi esitän oman tulkintani heidän tutkimusaiheistaan ja keskinäisistä samankaltaisuuksistaan ja eroavaisuuksistaan. Hyödynnän jokaisen kohdalla julkaistua tuotantoa kokonaisuudessaan, kaikkea olemassa olevaa kommentaarikirjallisuutta ja arkistolähteitä. Kolmanneksi uudelleenarvioin westermarckilaisen koulukunnan jälkimainetta ja nykymerkitystä.

Kirja rakentuu seuraavalle argumentille. Tutkiessaan sosiaalisten ilmiöiden ”alkuperiä” westermarckilaiset eivät pelkästään jäljittäneet niiden ilmentymiä historian alkuhämärissä tai myöhempien alkuperäiskansojen parissa. Alkuperä tarkoittaa ennen kaikkea heidän tutkimiensa ilmiöiden psykologista, erityisesti emotionaalista perustaa. Tämä tuo heidän ajattelunsa nykypäivään ja moderniin yhteiskuntaan paljon suoremmin kuin aiemmin on oletettu.

Olen kiinnostunut ihmisen käyttäytymistä koskevan evoluutiotutkimuksen historiasta ja nykytilasta, mikä näkyy siinä tavassa, jolla westermarckilaisten merkitystä arvioin. Kirja osoittaa, että kaikkien heidän teorianmuodostuksensa perustuu sellaisille käyttäytymistaipumuksille, jotka ihminen jakaa monien muiden eläinten kanssa.

Suomalaisen sosiologian historia on perinteisesti hahmotettu ”vanhan” ja ”modernin” sosiologian välisenä erontekona, jossa vanhentuneet teoriat ja metodit korvautuivat toisen maailmansodan jälkeen uusilla ja edistyneemmillä lähestymistavoilla. Kirja tarkastelee tätä kehityskertomusta kriittisessä valossa ja osoittaa, kuinka westermarckilaiset evoluutioteoriaan nojaavat käsitykset ihmismielestä ja sosiaalisesta käyttäytymisestä ovat palanneet uudessa muodossa tieteellisiin ja yhteiskunnallisiin keskusteluihin.