Suomalaisen Neuvosto-Karjalan kultakausi päättyi synkästi.

1920- ja 30-luvuilla Neuvosto-Karjalassa oli kukoistava suomalaisyhteisö. Nuori neuvostovaltio oli antanut Karjalan punaisten suomalaisten hallittavaksi ja hoidettavaksi. 1920-luvun alusta 1930-luvun loppupuolelle Neuvosto-Karjalassa asui parikymmentätuhatta suomalaista.

Neuvostoliiton ensimmäinen viisivuotissuunnitelma nosti Karjalan tärkeään rooliin, kun valtio pyrki hankkimaan maan teollistamisessa kipeästi tarvittavaa ulkomaan valuuttaa. Vallalla oli eteenpäin menon, yrittämisen ja rakentamisen henki. Puun vienti veti, ja metsätöissä oli jatkuva kiire, maataloudessa suomalaisten osuustoimintatilat olivat Amerikasta tuotuine koneineen Karjalan ja koko Neuvostoliiton parhaimmistoa. Karjalassa rakennettiin tehtaita, voimalaitoksia ja asuntoja työläisille. Suomeksi julkaistiin lukuisia sanoma- ja aikakauslehtiä sekä tuhansittain kirjoja. Vapaa-ajalla seurattiin vaikkapa baseball-otteluita, ja Petroskoin ravintoloissa ja työläisten klubeilla soi jazz.

Suomalaisen Neuvosto-Karjalan kukoistuskausi päättyi vuosien 1937-1938 suuren terrorin aikaan. Suomalaisten innostus vaihtui pelkoon ja kauhuun, kun Stalinin ajan Neuvostoliitto näytti todellisen karvansa. Vangitsemiset ja teloitukset veivät parhaan osan suomalaisyhteisöstä, ja tehtaat ja maatilat saivat uudet isännät.

Palkkana pelko ja kuolema kertoo Neuvosto-Karjalan suomalaisen kultakauden vaiheista ja parempaa elämää etsimään lähteneistä ihmisistä ja heidän työstään: hävityn kapinan seurauksena Karjalaan asettuneista punapakolaisista, työläisten uutta isänmaata rakentamaan lähteneistä amerikansuomalaisista ja rajan yli lamakauden työttömyyttä paenneet loikkareista. Kirjan runsaasta kuvituksesta valtaosa on Suomessa aiemmin julkaisematonta.