Vielä 1960-luvulla Suomen maaseutu oli aivan eri näköinen kuin nyt. Pienenkin mummonmökin pihapiiriin kuului navetta, jonka takana höyryävästä lantatunkiosta saattoi päätellä, että elossa ollaan.

Kirjailijaksi aikamiehenä ryhtynyt Martti Ojalehto on tuon kaiken nähnyt karja-autonsa tuulilasin läpi ja tallutusköyden kanssa jalkauduttuaan sen kourissaan tuntenut. Hän marssittaa esiin mahtavapuheiset mullinostajat, liuhakkaat lehmäkauppiaat, ruskean ruusun ritareiksi lyödyt kaverinsa, eikä kertojaakaan voi ihan tuppisuuksi kutsua varsinkaan silloin, kun huumorin kukka puhkeaa loistamaan luomulannoitetusta maaperästä.

Niin kutsuttujen suurten ikäluokkien mielestä - joihin kirjoittajakin kuuluu - juuri kuusikymmenluku oli se kultaisin. Nyt se tunnelma on luettavissa. Hyppää kyytiin, istahda vänkärin penkille. Koe miltä tuntuu, kun suuri, sarvipäinen sonni möyrähtää, vesikelkassa istuva sika kiljahtaa ja lavalla matkustavan ravihevosen kavio pamahtaa karjakopin seinään kuin kiväärinlaukaus.