Venäjällä käynnistyi 1800-luvun alussa vilkas ja omaperäinen keskustelu Venäjän paikasta historiassa. Pitääkö Venäjän modernisoitua ja eurooppalaistua omasta olemuksestaan luopuen? Mikä on Venäjän rooli maailmassa? Jo heti väittelyn alkuvaiheessa muotoutui kaksi leiriä, slavofiilit ja "länsimieliset" eli zapadnikit, joiden tarjoamat vastaukset ovat säilyttäneet ajankohtaisuutensa aina näihin päiviin asti. Samalla tämä väittely leimasi vahvasti koko 1800-luvun venäläistä kulttuuria ja kirjallisuutta, jossa historianfilosofinen problematiikka oli omalaatuisella ja lännestä poikkeavalla tavalla keskeisessä asemassa. Antologiassa esitellään tuon väittelyn keskeisimmät puheenvuorot.

”Venäläisen idean” tematiikka on pysynyt sitkeästi hengissä. Neuvostovallan 70 vuotta eivät sitä kyenneet pyyhkimään pois, sillä välittömästi Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 Venäjän vastavalittu uusi presidentti Boris Jeltsin kehotti maansa sivistyneistöä ja filosofeja keksimään uuden muotoilun Venäjän aatteelle. Vladimir Putinin kaudella Venäjä näyttää olevan uppoutumassa yhä syvemmälle omaan erityiseen ”venäläisyyteensä”, johon modernin länsimaisen demokratian ja julkisuuden muodot eivät välttämättä kuulu. Näyttääkin siltä, että ”venäläisen idean” sitkeähenkisyydelle on vain yksi selitys: se on jostain syystä tarpeellinen venäläisille itselleen.

Esipuheessaan antologian koonnut Aleksanteri-instituutin tutkija FT Vesa Oittinen valaisee tätä Venäjän rooliin liittyvän pitkän "historiosofisen" keskustelun traditiota, jota Suomessa ei vielä toistaiseksi tunneta juuri lainkaan.