Vuosisadan lopun murros on johtanut Euroopassa määrälliseen aseidenriisuntaan ja sotilasmenojen supistamiseen. Kansainvälisen muutoksen säilyttämiseen rauhanomaisena on tullut uusia edellytyksiä uhka- ja turvallisuuskäsitysten muuttuessa. Valtioiden välistä sotaa pidetään yhä epätodennäköisempänä. Kuitenkin asevoimia pidetään yllä ja kehitetään. Laadullinen varustautuminen jatkuu, nyt pitkälti Yhdysvaltain ja Länsi-Euroopan maiden johdolla. Samalla asevoimia perustellaan muilla kuin valtioiden puolustuksen tehtävillä. Sotilaspolitiikan olemassaolo ja sisältö on yhä rauhantutkimuksen ongelma. Pohjois-Eurooppaa ollaan hahmottamassa uudestaan. Kylmän sodan aikana aluetta luonnehtivat sotilasstrategisesti sävyttyneet jaot. Nyt ne on pitkälti korvattu näkymillä, joissa alueellista vakautta tavoitellaan laajan poliittisen yhteistyön kautta. Siinä myös sotilaspolitiikan merkitys ja sisältö muuttuvat. Sotilaallinen voima jäsentyy politiikassa uudestaan. Pohjois-Euroopassa on tässä prosessissa sekä jatkuvuutta että voimakkaitakin muutospaineita. Tässä kirjassa pohditaan sotilaspolitiikan haasteita Pohjois-Euroopassa kolmesta näkökulmasta. Niistä ensimmäisessä käsitellään alueen muuttuvaa sotilasstrategiaa ja toisessa turvallisuuskäsitysten laajenemista, alueellistumista ja turvallisuusinstituutioiden muutosta. Kolmannessa näkökulmassa tarkastellaan yhteiskunnan ja asevoimien vuorovaikutusta. Näkökulmien avulla muodostetaan tulkintaa siitä, millaisia sotilaspolitiikan muutosta virittäviä tekijöitä alueella on täsmentymässä vuosituhannen vaihteessa.