Teppo Laiho on odottanut täydellistä auringonpimennystä koko elämänsä. Hän neuvoo satunnaisia matkatuttaviaan, miten auringon ympärillä näkyy hetken ajan timanttisormus, tähdet tuikkivat mutta kaukana taivaanrannassa kajastaa päivä. Onnettomuudekseen Teppo itse jää jumiin miestenhuoneeseen juuri siksi lyhyeksi hetkeksi, kun varjo kiitää Välimeren yllä tuhannen kilometrin tuntivauhdilla.
Hannu Niklanderin novellit ilahduttavat tarkoilla havainnoillaan ja pienten asioiden kirkkailla kuvauksillaan. Niklanderilla on kyky päästä kauas lähipiirin havainnoilla, mutta kevään uudessa kokoelmassaan hän matkustaa fyysisestikin kauas. Niklanderin miehet kärvistelevät konferenssimatkojen hotellihuoneissa kaipaillen veljen vaimoa, he seikkailevat Kuuban kosteilla kujilla vaimon antama kondomi taskussaan tai sitten he palaavat kotiin työmatkalta ja löytävät kotoaan vaimon, joka on - ei enempää tai vähempää - kiksauttanut rakastajan parvekkeen kaiteen yli.
Keski-ikäisen miehen rinnalla on Niklanderin novelleissa aina nainen. Yhtä novellinsa naista hän kuvaa näin: »Nuorena en ollut nuorekas, mutta enpä ole keski-iässäkään paikalleni jämähtänyt. Olen niin kuin loppukesän kukka, sitten kun muut jo hätäilevät lakastumaan, se puhkeaa tummina puuntaviin väreihinsä, sillä yöt ovat yhä lämpimiä.»