Runoja kuudelta vuosikymmeneltä

Pertti Nieminen aloitti runotuotantonsa 50-lukulaisen modernismin tiukkailmeisessä hengessä, mutta väljensi 1960-luvun mittaan ilmaisunsa hyväntuulisesti juttelevaksi proosarunoksi, jonka keinoin hän ylisti musiikkia ja hyviä sikareja, kuvitteli karvaisia naisia, pilkkasi sotasaavutuksia ja moralisteja. Oman lukunsa tuotannossa muodostavat pienimuotoiset mutta paljon sanovat rakkausrunot.

70-luvun jälkipuoliskolla maailman menon tarkkailu johdatti Niemisen kirpeämpiin äänenpainoihin ja jopa protestirunoihin. Uuden aihepiirin avasi lastenlasten kanssa vietetty aika, joka on saanut runoilijan tiedostamaan itsessään piilevää lapsenmieltä. Ja entiseen tapaan läsnä ovat vuodenkierto ja luonnon ilmiöt: aurinko, tuuli ja sateen ääni japanintatarin lehdillä.