Petteri Niemi tarkastelee väitöskirjassaan referenssiä eli sitä, miten mieli ja kieli viittaavat maailmaan. Arkisessa kielenkäytössämme viittaamme maailmaan sujuvasti, mutta realistisen referenssin teorian rakentaminen on osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi filosofialle. Niemen lähtökohta on, että inhimillinen tietoisuus ja kieli todella tavoittavat maailman ulkopuolellaan. Käsitteet, jotka jäsentävät inhimillisiä mielentiloja ja kielellisiä ilmauksia eivät ole vain sosiaalisia rakennelmia, joiden takainen maailma jäisi meille tuntemattomaksi. Päinvastoin, käsitteet toimivat ikkunoina maailmaan ja maailmasta on mahdollista saavuttaa objektiivista tietoa.

Niemen keskeinen väite on, että inhimillinen mieli paikantuu aivoihin, mutta se voi tavoittaa maailmallisia kohteita sisältöjensä kautta silloin, kun havainnon tai ajatuksen käsitteellinen rakenne on identtinen (osittain identtinen tai identtinen jollakin abstraktiotasolla) kohteen rakenteen kanssa. Kohteen rakenne siirtyy esimerkiksi sähkömagneettisen säteilyn, ääniaaltojen tai muun välittävän mekanismin avulla havainnon rakenteeksi, josta se voi edelleen siirtyä ajatusten ja julkisten kielellisten ilmaisujen käsitteelliseksi rakenteeksi. Maailmallisen kohteen fysikaalinen vaikutus voi näin muodostua myös rationaaliseksi vaikutukseksi, kunhan vastaanottajalla on sopiva aistijärjestelmä ja tarvittavat käsitteelliset kapasiteetit rakenteen vastaanottamiseksi. Niemi perustaa hahmottelemansa rationaalisen vaikuttamisen ajatuksen varaan näkemyksensä kielen viittaussuhteiden kiinnittymisestä.