Jopa 40% sokeritautipotilaista ajautuu munuaisten vajaatoimintaan ja joutuu dialyysihoitoon elämänsä aikana. Potilaat, joilla on sokeritaudin aiheuttama loppuvaiheen munuaistauti ovat suurin ja nopeimmin kasvava yksittäinen dialyysihoitoa vaativa potilasryhmä. Jatkuva peritoneaalidialyysihoito (CAPD) on yleisesti käytetty hoitomuoto sokeritautipotilailla. Valtimonkovettumataudin kehittyminen on merkittävä ongelma tässä potilasryhmässä. Heistä yli puolet kuolee valtimonkovettumataudin komplikaatioiden vuoksi.

Insuliinin annostelun vatsaonteloon uskotaan olevan luonnollisin käytössä oleva tapa korvata puuttuva haiman insuliinin eritys. CAPD-hoitoa varten asetetaan vatsaonteloon johtava kanyyli, jonka kautta voidaan antaa myös insuliinia. Vatsaontelon sisäinen insuliinihoito onkin yleisesti käytetty sokeritautia sairastavilla CAPD-potilailla. Sokeritautipotilailla, joilla ei ole munuaistautia, on tutkittu paljon ihonalaisen ja vatsaontelonsisäisen insuliinipumppuhoidon aiheuttamia aineenvaihdunnan eroja. Sen sijaan munuaisen vajaatoimintaa sairastavilla sokeritautipotilailla vatsaonteloon annetun tai ihonalaisen insuliinihoidon eroja on tutkittu hyvin vähän CAPD-hoidon aikana.

Tässä tutkimuksessa verrattiin ihonalaisen ja vatsaonteloon annetun insuliinin aiheuttamia aineenvaihdunnan muutoksia 26 diabetespotilaalla CAPD-hoidon aikana. Erityisen huomion kohteina olivat sokeritasapaino, insuliiniherkkyys, rasva-aineenvaihdunta ja maksan rasvoittuminen.

Vatsaonteloon annostellun insuliinin aikana plasman keskimääräinen sokeripitoisuus, insuliiniherkkyys ja plasman insuliinipitoisuus olivat matalampia kuin ihonalaisen insuliinihoidon aikana. Väestöpohjaisissa tutkimuksissa vastaavat muutokset ovat vähentäneet sairastuvuutta ja kuolleisuutta. Vatsaonteloon annetun insuliinihoidon aikana LDL/HDL-kolesterolisuhde lisääntyi ja seerumin HDL-kolesterolipitoisuus väheni verrattuna ihonalaiseen annosteluun. Havaitut rasva-aineenvaihdunnan muutokset voivat osittain liittyä lisääntyneeseen sydän- ja verisuonisairastuvuuteen ja kuolleisuuteen. Siirryttäessä ihonalaisesta vatsaonteloon annettuun insuliinihoitoon havaittiin plasman leptiinipitoisuuden ja painon lasku, jotka ovat mahdollisesti edullisia muutoksia, sillä niillä ei näytä olevan yhteyttä huonoon ravitsemustilaan. Edellä mainittujen aineenvaihdunnan muutoksien syynä voi olla vatsaontelonsisäisen insuliinin tehokas, suora vaikutus maksaan ja toisaalta matalampi plasman insuliinipitoisuus verrattuna ihonalaiseen insuliiniin. Vatsaontelonsisäisen insuliinin aiheuttaman maksan kapselinalaisen rasvakertymän merkitys potilaan ennusteen kannalta on epäselvä.

Tämän tutkimuksen perusteella sekä ihonalainen että vatsaontelonsisäinen insuliinihoito sopii käytettäväksi peritoneaalidialyysihoidon aikana. Vatsaontelonsisäinen insuliini vaikuttaa kuitenkin ihonalaista insuliinia paremmalta hoitomuodolta.