Työttömyyskorvauksesta tuli arkea vasta 1970-luvun alussa. Sitä ennen kymmeniätuhansia miehiä ja tuhansia naisia laitettiin työttömyystöihin ja lähetettiin parakkikyliin kauaksi kotoaan. Joistakin siirtotyömaista kasvoi pieniä kaupunkeja. Työttömyystöissä kiersivät samat miehet kuin metsä- ja uittotöissä. Tukkijätkän elämää aikalaiset värittivät rempsein kuvitelmin, mutta parakkikylien lapiojätkän arkea eivät romanttiset vireet silotelleet. Lapio – legendaarinen pilneessin vitonen – oli tärkeä työkalu hyvinvointi-Suomen rakentamisessa. Riski ja pystyvä mies näytti kuntonsa lapiolla, mutta tarina ei olisi Suomesta, jollei nainenkin olisi tarttunut lapioon ja kirveeseen. Siirtotyömaat olivat unohtua. Niistä ei ole tehty akateemisia tutkimuksia, eivätkä poliitikot kerro niistä muistelmissaan, sillä siirtotyömaat olivat väärää politiikkaa, jota kukaan ei muista puolustaneensa. Nenosen kirja onkin ensimmäinen suurelle yleisölle kirjoitettu teos siirtotyömaista ja työttömyystöistä Suomessa. Marko Nenonen on tutkinut mm. noitia ja noitavainoja sekä liikenteen ja hevosen historiaa. Hän on Tampereen yliopiston historian dosentti ja yliassistentti