Savon Prikaatin upseerit ja sotilaat taistelivat Suomen sodassa (1808-1809) urhoollisesti ylivoimaa vastaan. Sen vertaisia sankaritekoja ovat olleet ainoastaan talvisodan ja jatkosodan torjuntataistelut. Savon Prikaatissa palvellut ristiinalainen, kapteeni Joachim Zachris Duncker (s. 1774), osallistui monien muiden yhteenottojen ohella myös Koljonvirran taisteluun, jossa hänen joukkonsa auttoivat komentajansa J. A. Sandelsin alaisuudessa torjumaan lukumäärältään ylivoimaiset venäläisjoukot.

Rintamalinjojen liikkuessa Etelä-Savosta nykyisen Ruotsin Länsipohjalle Duncker säilytti kirjeyhteyden Ristiinaan jääneeseen perheeseensä, vaimoonsa ja pieneen poikaansa. Nämä kirjeet, joita toisinaan jopa venäläiset välittivät, kertovat sodan arjesta ja suurista koettelemuksista. Nelsson kuvaa sotaretken vaiheet tarkkaan ja arvioi kummankin puolen taktiikkaa ja johtamista, erityisesti prikaatin Sulkavan komppanian päällikön Dunckerin ja savolaisten sodankäyntiä. Yli kolmen tuhannen miehen vahvuinen Savon Prikaati perääntyi ensin Mikkelistä Ouluun. Sen oli määrä lähteä jälleen hyökkäämään etelään, kun Ruotsista laivattavat apuvoimat saapuisivat Viaporin tueksi - mutta linnoitus oli antautunut. Siitä huolimatta savolaiset pyrkivät etelään.

Suomalaisjoukot etenivät kesällä 1808 uuden komentajansa J. A. Sandelsin johdolla Joroisiin ja Juvalle asti. Venäläisten ylivoima pakotti kuitenkin Sandelsin perääntymään pohjoiseen ja huolimatta taidokkaista torjuntavoitoista siirtymään viimeisenä Kemijoen yli. Vetäytyminen jatkui 1809 Pohjanlahden länsirantaa etelään. Hörneforsin taistelussa, joka oli viimeinen, johon suomalaiset Ruotsin lipun alla osallistuivat, everstiluutnantiksi ylennyt Duncker kaatui. Hänet haudattiin Uumajan kirkon viereen kaikin asiaan kuuluvin kunnianosoituksin.

Teoksessa on jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin esipuhe. Hän keräsi jatkosodassa mainetta savolaisrykmentin JR 7:n komentajana.