Kolmekymmentäluvun lopussa käyttöön otetut taisteluristeilijät saivat englantilaisilta puoliksi ivallisesti, puoliksi ihaillen nimen "taskukokoinen taistelulaiva". Scharnhorst-luokan laivoja pidettiin yleisesti "voimakkaampina kuin nopeammat ja nopeampina kuin voimakkaammat". Taisteluristeilijöiden 32 solmun huippunopeus oli liikaa jopa niiden omille saattoaluksille. Laivojen heikko kohta oli niiden 28 cm:n tykkien pieni kaliiperi.
Risteilijä- ja kauppasotaan, siis vihollisen kauppa- ja täydennysreiteillä sotimiseen, suunnitellut taisteluristeilijät Scharnhorst ja Gneisenau saavuttivat yhteisissä operaatioissaan menestystä niin Norjanmerellä kuin Atlantillakin, eivät kuitenkaan siinä määrin kuin niiltä oli odotettu. Taisteluristeilijät eivät pystyneet kilpailemaan sukellusveneiden nopeasti kasvaneiden upotusmäärien kanssa. Tästä syystä Hitler halusi poistaa paljon resursseja vaativat suuret pinta-alukset käytöstä jo vuonna 1942. Saksalaisten taisteluristeilijöiden suurin sotilaallinen ja strateginen merkitys olikin lopulta se, että niiden pelkkä olemassaolo sitoi runsaasti vihollisen meri- ja ilmavoimien resursseja.
Sota kuitenkin lopulta erotti sisaralukset, ja kumpikin päätyi merenpohjaan ennen sodan päättymistä. Kuninkaallisten ilmavoimien pommituksessa pahoin vaurioitunut Gneisenau poistettiin käytöstä jo 1942 ja upotettiin Gotenhafenin sataman suulle maaliskuussa 1945. Scharnhorst kukistui viimeiseen ammukseen käydyssä meritaistelussa ylivoimaista vihollista vastaan tapaninpäivänä 1943. Aluksen 1 968 hengen miehistöstä pelastui vain 36.