Millä ehdoilla Helvistä voi tulla lähetyssaarnaaja ja Ainista ylioppilas? Kuinka Iris, Kaarina, Hertta ja Eeva suhtautuvat kouluun, tulevaisuuteen ja naisellisiin hiussykeröihin? Miten Margarita ja Virva Selja kytkeytyvät luonnollisuuden tuottamiseen ja romanttisiin haihatteluihin? Kuinka Tiina ja Priska suhteutuvat tyttökirjallisuuden perinteisiin? Miksi kirjojen tytöt ovat yleensä niin vahvoja, kuten Mariia pohtii? Keitä Emilia ja Kerttu voivat rakastaa ja haluta?
Voipion väitöskirjatutkimus tarkastelee, miten ja millaisia kuvauksia suomalainen tyttökirjallisuus tuottaa tytöistä, heidän mahdollisuuksistaan ja niiden muutoksista. Tutkimuskohteena on seitsemäntoista suomalaista tyttökirjaa, jotka on julkaistu vuosina 1889–2011.
Tyttörooleja myötäillään ja kyseenalaistetaan
Voipion mukaan tyttökirjallisuuteen rakentuu jatkuvasti emansipaation ja ohjailun ristiveto.
– Teoksissa pyritään kasvattamaan tyttöjä, fiktiivisiä ja lukijoita, tiettyihin rooleihin, mutta tarjotaan heille samalla vaihtoehtoisia rooleja ja malleja, Voipio kertoo. Näin tyttökirjallisuus on kiehtovalla tavalla yhtä aikaa sekä normeihin sopeutuvaa että rajoja ylittävää ja normeja haastavaa.
Tyttökirjallisuudentutkimus paljastaa Voipion mukaan yhteiskuntaan rakentuneita tyttöjä määrittäviä asenteita ja käsityksiä. – Tytöt, lukeminen, viihde ja kasvatus muodostavat verkoston, jossa toisiinsa vaikuttavat niin vanhempien ajatukset, tyttöjä kiinnostavat teokset, kustantamojen liiketoiminta, teosten asema kirjallisuuden kentässä kuin yhteiskunnan käsitys siitä, millainen on sopiva tyttö.
Tyttökirjoissa pohditaan monin tavoin tyttöjen elämää. Keskeisiksi nousevat teemat liittyvät yhteiskunnan kulloiseenkin tilanteeseen ja myös käsityksiin sukupuolesta. – Esimerkiksi 1800–1900-lukujen taitteen suomalaisissa tyttökirjoissa ohjailu ja tyttöihanne liittyvät Suomen itsenäistymistavoitteisiin, emansipaatio taas kysymyksiin tytön ja naisen itsenäisyydestä sekä oikeudesta koulutukseen ja ammattiin, Voipio toteaa.
Suurin muutos on Voipion mukaan tapahtunut tyttöjen ja seksuaalisuuden kuvauksessa. Varhaiset tyttökirjat vaikenivat aiheesta, ja vielä 1950–1960-luvuille seksuaalisuuden kuvaus on viatonta. Uusissa tyttökirjoissa muutos näkyy paitsi avoimena halun kuvauksena, myös bi- ja lesbopäähenkilöiden ottamisena osaksi tyttökirjallisuutta. Teokset esittävät, että kaikilla on oikeus näkyvästi ja julkisesti identifioitua muuhunkin kuin heteroseksuaalisuuteen.
Voipio osoittaa, että yhteiskunnallisten muutosten myötä tyttöjen mahdollisuudet sekä tavat ja tyylit käsitellä tyttöjen elämää tyttökirjoissa ovat muuttuneet ja avartuneet. – Tietyt piirteet ja teemat toistuvat kuitenkin edelleen. Esimerkiksi kirjoittavat tytöt, villikot ja orpous ovat tyypillistä tyttökirjallisuuden rakennusainesta. Ystävyys- ja ihmissuhteet, tulevaisuus ja rakkaus ovat keskeisiä tyttökirjojen aiheita yhtä lailla 1800-luvun lopulla kuin 2000-luvun alussa, sillä ne ovat tyttöjen elämässä tärkeitä asioita vuosisataan katsomatta.
