Järvikoski A, Härkäpää K, Nouko-Juvonen S (toim.) Monia teitä kuntoutuksen arviointiin. Helsinki: Kuntoutussäätiön tutkimuksia 69/2001.

Kuntoutusten tuloksia, toiminnan hyötyjä ja vaikuttavuutta koskeva kiinnostus on lisääntynyt viime vuosina. Kuntoutustoiminta jäsentyy sekä yksilöllisen toiminnan että yhteiskunnallisten ratkaisujen kautta. Sillä pyritään parantamaan toisaalta ihmisten elämänhallintaa ja selviytymistä, toisaalta takaamaan ammattitaitoisen ja työkelpoisen työvoiman saanti yhteiskunnassa. Kuntoutuksen tutkimus ja arviointi sijoittuu eri tieteenalojen leikkauskohtaan, ja sen piirissä on näin ollen luontevasti tilaa erilaisille lähestymistavoille ja menetelmällisille ratkaisuille. Julkaisun artikkeleissa tarkastellaan sekä yksilö-, ohjelma- että makrotasoista kuntoutuksen arviointia. Julkaisun johdannossa Aila Järvikoski ja Kristiina Härkäpää tarkastelevat lyhyesti arviointitutkimuksen paradigmakeskustelua sekä kuntoutuksen arvioinnin monimuotoisuutta.

Ensimmäisessä artikkelissa Asko Suikkanen ja Jari Lindh kysyvät onko kuntoutuksen arviointi ollut liian etäällä toiminnan historiallisista ja sosiaalisista ulottuvuuksista. He sijoittavat

kvantitatiivisen arviointimallin ja yhteiskuntatieteellisen arviointitutkimuksen väliin ns. reflektiivisen arviointitutkimuksen mallin, jossa keskitytään vaikuttavuuden ulottuvuuksien lisäksi myös kommunikatiivisiin ja prosessuaalisiin ulottuvuuksiin.

Toisessa artikkelissa Tapani Kallanranta tarkastelee neurologisen kuntoutuksen vaikuttavuutta ja sen arviointitapoja. Kallanranta korostaa satunnaistettujen koeasetelmien ja kvasikokeellisten asetelmien tarpeellisuutta lääketieteellisessä vaikuttavuustutkimuksessa. Rinnalle tarvitaan myös tapaustutkimuksia onnistuneista ja epäonnistuneista kuntoutustapauksista.

Ilmari Rostila tarkastelee artikkelissaan realistisen arviointitutkimuksen perusteita ja arviointiotteen soveltamista kolmessa kehittämisprojektissa. Realistinen arviointitutkimus on soveltamiskohteesta riippuen toisaalta induktiivista – selitysten etsimistä – toisaalta deduktiivista – selitysten kilpailuttamista.

Marketta Rajavaara analysoi realistisen arviointitutkimuksen mahdollisuuksia ja rajoituksia käyttäen esimerkkinä ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien palvelutarveselvitysohjelmaa.

Rajavaara katsoo realistisen arvioinnin saattavan antaa ohjelmien ja projektien arviointiin uusia mahdollisuuksia, mutta vaarana on että myös realistisesta arvioinnista muodostuu oma lokeroitunut paradigmansa.

Pekka Rissasen artikkelin teemana ovat kuntoutuksen taloustieteellisen tutkimuksen pulmat ja mahdollisuudet. Rissanen katsoo tehokkuus- ja tuottavuustutkimuksen menetelmien soveltuvan hyvin myös kuntoutuksen tutkimukseen.

Simo Mannila tarkastelee artikkelissaan kuntoutuksen arvioinnin makrotasoa, politiikan tasoa. Esimerkkinä politiikkatason arvioinnista Mannila esittelee vajaakuntoisten työllisyys- ja työvoimapolitiikan makrotasoista arviointia, joka perustuu sektorikohtaisten seurantajärjestelmien tietoihin ja siten havainnollistaa arvioinnin ongelmakohtia.

Susanna Nouko-Juvonen pohtii artikkelissaan palvelutarpeiden arviointia osana toiminnan kehittämistyötä, ja korostaa tietolähteiden ja näkökulmien moninaisuuden tärkeyttä.

Viimeisessä artikkelissa Aila Järvikoski ja Kristiina Härkäpää tarkastelevat positivistis-kvantitatiivista ja naturalistis-kvalitatiivista paradigmaa kuntoutuksen vaikuttavuuden arvioinnissa.