Väitöstutkimus osoittaa, että yksilökeskeinen työpsykologia on saanut 2000-luvulla vahvempaa jalansijaa, sillä sitä tarjotaan ratkaisuksi työelämän ristiriitoihin ammattiyhdistystoiminnan sijaan. Työn rationalisoinnin tieteissä psykologialla on kuitenkin aina ollut keskeinen asema.

Esimerkiksi yhteiskuntasopimus-keskustelun yhteydessä käytetty yhteistyöhön ja yhteiseen etuun viittaava retoriikka on Mannevuon mukaan tyypillistä tunnepitoisen rationalisoinnin kieltä. Tällöin työn tuottavuutta kehitetään asettamalla myönteisiä ominaisuuksia työntekijään, jonka joustava työpanos palvelee yrityksen tulosta, ei työväestön etua.

Mannevuo osoittaa väitöstutkimuksessaan, että työn vanhat ja uudet tieteet asettuvat jatkumoon. Hän käyttää affektiivisen rationalisoinnin käsitettä, jossa affekti, eli arkisemmin määriteltynä tunne, ei viittaa yksilöpsykologiseen kokemukseen, vaan rakenteisiin, jotka muodostuvat työn tehostamisen tieteissä.

Mannevuon väitöskirjan pääkysymys on, miten affekteja rationalisoidaan työssä, työn tieteissä ja niiden kerrostumissa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, miten affekti kiinnittää luokittuneet ja sukupuolittuneet työläiset työn rationalisoinnin aatteeseen.