Mircea Eliaden tunnettu klassikko vuodelta 1949 on tutkielma kahdesta eri ihmiskäsityksestä ja kahdesta tavasta ymmärtää aika ja historia. Toinen on myyttinen aika- ja historiankäsitys, jossa ihminen saa voimansa ja luo itsensä kumoamalla myyttien ja symbolien avulla sen, mikä todellisuudessa on epäolennaista: ajan ja historian. Toinen on lineaarinen historiankäsitys, jossa keskeisiä ovat yhä uudet ja ainutlaatuisiksi uskotut tapahtumat sekä ihmisen todellisen olemuksen katoaminen niihin - maailman epätodelliseen pintakuohuun.