Maalle paluu. Kyläkauppa. Kaikki uusiksi niin että rytisee!

Katja ryhtyy kauppiaaksi lapsuuden kotikylälleen, vaikka kaupunkilainen Jani suunnittelisi hänelle aivan jotain muuta. Kotikonnuilleen palautuu myös avioerostaan toipuva hevibändin nokkamies Marko, ja ruotsinsuomalainen Dimitri, joka on ollut poissa lähes kaksikymmentä vuotta.

Tapahtumarikkaan kesän aikana kommunistiksi itseään luuleva elämäntaiteilija Remes rakentaa mailleen kolhoosia. Muut rakentelevat ja rikkovat sitten kuka mitäkin, ja välillä istutaan Osulan baarissa oransseilla muovituoleilla.

— Lähe vaan Katja meijän kanssa kokolle, ollaan lapsenvahtina nuille kaksosille jos Opri meinaa antautuu vanhan suolan janotukselle.
Katja naurahti Markon sanamuodoille, ja huomasi taas, että viihtyi Markon seurassa, tykkäsi tämän rennosta mutkattomuudesta.
Silloin baarin oven avauskello helähti, ja menneisyys astui sisään oikein kertaheitolla, aivan kuin Markon puhe vanhasta suolasta olisi ollut enne.
Ovesta tuli pitkä, komea, tumma mies, selvästi romani. Miehen takana oli nainen ja lapsia, mutta Katja näki vain miehen.
Dimi.

Joensuulainen Minna Ronkainen on alun perin tempautunut maailmalle yläsavolaisesta pikkukylästä, jossa oli enemmän lypsykarjaa kuin asukkaita, mutta luovuutta ruokkiva aito meininki. Pohjois-Karjalaan hän on päässyt maamme pääkaupungissa sekä Englannissa vietettyjen opinto- ja uravuosien jälkeen.
Ronkainen tunnustautuu ylpeästi ikuiseksi maalaiseksi. Kirjailijan mielestä suomalaisen ratsuväen (jos sellainen vielä olisi tai tulisi) paikka olisi ehdottomasti Lappeenrannassa.

Aiemmat kirjalliset tuotokset: Ratsuväen vallankumous ja muita kertomuksia (2019), Tulikukon vuosi (2017), 82140 Kiihtelysvaara (2016). Lisäksi hän on savontanut Antoine de Saint-Exupéryn: Ee mikkään kaaheen iso ruununperillinen (2021) ja suomentanut maailman ensimmäisen kirjailijan Enheduannan teoksen Suurisydämisin valtiatar. Runoja jumalatar Inannalle (2021).

Kirjailijan saatesanat: Maaseutua ei pidä tyhjentää. Emme kaikki halua (enää tai ikinä) turkuihin ja helsinkilöihin, juuriltamme repäistyiksi, oudoilla ovilla ja mailla vierahilla olijoiksi. Ihan oikeasti osa meistä tahtoo vaikkapa Lentiiraan, Hattuvaaraan tai Sukevalle. Kenties kun tarpeeksi pannaan kampoihin kasvottomalle keskittämiselle ja urbaaniin betonikylään tunkemiselle, saadaan pidettyä koko maa asuttuna ja puolustettuna. Ehkä vielä kyläkaupoillakin on tulevaisuus. Siihen pitää uskoa, niin kuin uskoo osuuskaupan pitäjä Katja.