"Koska kukaan muu ei puhunut meidän historiastamme, minun oli kirjoitettava tämä kirja ja kerrottava, mitä on tapahtunut."

Helsinkiläinen Minna-Kerttu Kekki pyysi 17-vuotiaana Lempi-mummiaan kirjoittamaan hänelle muistelmansa. Mitä tallinnalainen mummi oli kokenut?

Isoäiti oli vastentahtoinen, niin kuin monet vanhat ihmiset, jotka katsovat mielummin saippuasarjoja kuin selittävät menneitä tapahtumia jälkipolville. Seuraavalla kerralla hän antoi valkoisen kansion, jossa oli yhdessä talvi-illassa käsin kirjoitettu sivunumeroitu paperipino.

1990-luvun vironkielisten paluumuuttajien perheessä kasvanut Kekki on kääntänyt mumminsa Lempi Lempisen muistelmat, jotka kertovat Kekin inkeriläisen suvun matkan Venäjältä Viroon, sieltä Suomeen ja vielä kerran Venäjälle ja Viroon. Virossa Lempi Lempisestä tuli Lembi Laur, jonka ystävätkään eivät tienneet, että Lembi on oikeasti Lempi, joka on kätkenyt inkerinsuomalaisen taustansa.

Muistelmien rinnalla tyttärentytär kommentoi ja kontekstoi tapahtumia. Millainen yhteys ja vaikutus menneiden sukupolvien kokemuksilla on meihin nykyään? Kuka Minna-Kerttu – tai Lempi – lopulta on: suomalainen, virolainen, inkeriläinen vai jotain muuta?