Yhteinen maailmamme on ollut toistamisen tilassa: 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alkupuolen talousliberalistinen ja imperialistinen globaalistuminen ovat uusiutuneet 1900-luvun loppuneljänneksen ja 2000-luvun alun uusliberalismina ja uusimperialismina.

Molemmissa tapauksissa on koettu myös kriisejä ja vastavoimien nousu. Suomi ja suomalaiset ovat olleet uusliberalistisen ja uusimperialistisen poliittisen ohjelman ja niihin kytkeytyvien integraalifasismin kevyen ja vahvan muodon mukaisten käytäntöjen kohteita. Viimeaikoina etenkin maan hallitsevat ja hallinnoivat ryhmittymät ovat myös tietoisesti tai tiedostamattaan edistäneet niitä, vaikka usein annetaan ymmärtää, että maan ja sen edustajien toimet ovat edistyksellisiä.

Etenkin 1990-luvun lamasta lähtien Suomen taloutta on denationalisoitu, hyvinvointivaltiota on purettu ja eriarvoisuus on lisääntynyt radikaalisti. Minkkinen myös kyseenalaistaa oletuksen Suomen demokraattisuudesta, kuten myös teknologiauskoon ja kilpailukulttuuriin tukeutuvan tehokkuusmyytin.

Maamme sosiaalisesta pahoinvoinnista ja väkivaltaistumisesta huolimatta Suomi ja suomalaiset voivat osallistua maan ja murrostilassa olevan maailman rakentamiseen myönteisemmällä tavalla. Tämä kuitenkin edellyttää suunnanmuutosta maassa harjoitetussa politiikassa.