Kahden kulttuurin edustaja kertoo arjesta ja ihmisistä maassa, josta yleensä kuulee vain uutisia terroriteoista. Avartava, kiinnostava näkökulma iranilaisuuteen.

Miksi iranilaiselle haudalle vietyjen kukkien varret katkotaan? Miten keilataan islamilaisen tasavallan sääntöjen mukaan? Miten tanssitaan, ulkoilutetaan lemmikkikoiraa ja seurustellaan maassa, jossa mikään näistä ei ole laillista? Entä miten rakennetaan identiteettiä, kun vanhemmat ovat kotoisin eri maista?

Suomessa ihmiset luokitellaan helposti joko suomalaisiksi tai maahanmuuttajiksi. Välistä unohtuu kuitenkin suuri joukko suomalaisia, joilla on sukua Suomen lisäksi jossain toisessa maassa. Uutuuskirja Iran, isoäidin maa saa lukijan pohtimaan, millaista on rakentaa kaksikulttuurista identiteettiä, kun tv-uutiset työntävät silmien eteen sodan kauhuja isän synnyinmaasta. Ja miltä tuntuu, kun lopulta matkustaa tuohon maahan ja huomaa, että se onkin aivan erilainen kuin oli kuvitellut. Kirja kannustaa kahden kulttuurin välissä tasapainoilevia tutkimaan juuriaan.

Ennen kaikkea kirja on matkakertomus kirjoittajan oman isoäidin maasta. Kertomukset tavallisten iranilaisten elämästä ja maan lähihistoriasta avaavat yhden näkökulman Lähi-idän valtioon, jonka parhaat puolet usein hukkuvat uutisotsikoiden alle. Iran on kiehtova ja monimutkainen maa, johon voi ihastua ja vihastua. Se on myös matka kohde, jota massaturismi ei ole vielä pilannut.

Helsinkiläinen Mina Iranta (s. 1981) on suomalaisen äidin ja iranilaisen isän tytär, joka on perehtynyt kahden kulttuurin kysymyksiin myös sosionomin työssään eri järjestöissä.