Milka Luhtaniemen toinen runokokoelma kirjoittaa auki kielen ja ruumiin tauotonta uusiutumisen liikettä. Runoissa liikutaan lämpenevissä kevättalven metsissä, uneksuvissa konserttisaleissa ja kesäpäivien kelluvissa raottumissa. Teoksen kieli väreilee katoamisen reunalla ja leikkii hitailla merkityksillä.