Moona-lokki tarkkaili Söderskärin majakan huipulta mietteissään merta. Silakoita ei nyt näkynyt, sen sijaan pieni pyöreä pää pulpahti pintaan aivan luodon vieressä. Uteliaat silmät tarkastelivat majakkaa.

Moona syöksähti alas ja istui mereen.

- Etkö sinä höpsö tiedä, että täällä liikkuu paljon veneitä ja laivoja ja ihmisiä. Hylkeen ei kannata tulla näkyville keskellä päivää, Moona moitti pikku päätä.
- Mitä varten ei? Minä olen nähnyt ihmisiä ennenkin ja osaan väistellä potkureita. Mutta mikä tuo on? Se on kamalan korkea, hylje nyökki kohti majakkaa.
- Mistä sinä oikein olet kotoisin, jos et ole majakkaa ennen nähnyt? Jos tahdot, voin kertoa sinulle siitä kaiken, Moona kehaisi. - Minun nimeni on muuten Moona.

Hylje nosti räpylän vedestä ja rapsutti pyöreää päälakeaan.

- Minulla ei taida olla nimeä, se arveli.
- Oletko tyttö vai poika? Moona kysyi.
- Poika, hylje huudahti.
- Jos minä sanon sinua vaikka Villeksi? Moona ehdotti.

Hylje sukelsi. Pian pää sujahti kuitenkin taas pinnalle suu leveässä hymyssä. Se nyökkäsi vakuuttavasti monta kertaa. Tästä lähtien se halusi olla Ville.

- Ja nyt sinä kerrot minulle, mikä on majakka, Ville vaati, eikä Moonalla ollut mitään sen pyyntöä vastaan.

Raili Mikkasen ja Tiina Holmbergin lämminhenkisessä kertomuksessa lokki Moona ja kuutti Ville retkeilevät Suomenlahden kiehtoville majakkasaarille. Toinen näkee maiseman korkealta meren yltä, toinen pinnan alta, ja matkan edetessä molemmat oppivat paljon uutta: majakoiden historiasta, merien suojelusta, sammakoiden julkisuushakuisuudesta - ja ystävyyden merkityksestä. Pikku merenkävijöiden kirjassa on mielenkiintoista luettavaa myös aikuisille!