Kun laulaja ja säveltäjä luovat uutta vokaalimusiikkia, on kommunikaatiossa usein haasteita. Voice Map Method (VMM) on menetelmä, joka tukee sujuvampaa kommunikaatiota ja siten auttaa myös taiteellisessa prosessissa. VMM koostuu kahdesta osasta: tietokoneavusteisesta analyysistä Voice Map Analysis (VMA) ja kysymyslistasta List of Good Questions. Tämä systemaattinen prosessi auttaa kokoamaan ja välittämään tietoa tietyn laulajan äänestä ja paljastaa sen tärkeitä ominaisuuksia, jotka ovat erityisen hyödyllisiä laulumusiikissa kokemattomalle säveltäjälle. VMA-prosessin aikana säveltäjä myös kuuntelee laulajan ääntä tutustuen siihen akustisesti. Myöhemmin molemmat osapuolet käyvät yhdessä läpi VMA:n tulokset ja jatkavat keskustelua sen pohjalta.
VMA perustuu analyyttiseen menetelmään nimeltä Voice Range Profile (VRP), jota logopediassa käytetään numeerisen datan tehokkaaseen keräämiseen äänestä. VMA:n tulos, Voice Map (äänikartta), näyttää laulajan äänen mahdollisuudet visuaalisessa muodossa. Kartta kuvaa äänen eri alueet (“alue”, ‘area’, on analoginen sanan “rekisteri” kanssa) ja jokaisen siihen kuuluvan äänen dynaamisia mahdollisuuksia (äänenpainetason ylä- ja alarajan). Lopuksi äänestä analysoidaan laulajan formanttia ja ääni tallennetaan mahdollista myöhempää tarkastelua varten.
VMA:a testattiin eri äänityyppejä edustavien laulajien kanssa, mikä vahvisti sen teknisen toimivuuden ja auttoi optimoimaan analyysiprosessin. Koska VMM on suunniteltu taiteilijoiden väliseen kommunikaatioon, voi lopullinen testaus kuitenkin tapahtua vain taiteellisessa kontekstissa. Menetelmää hyödynnettiin kolmen oopperan sävellystyössä.
Kehitystyö oli iteratiivista: taiteellisen työn herättämät kysymykset analysoitiin teoreettista viitekehystä vasten, mikä toimi innoittajana seuraavalla versiolle VMM:sta. Tätä puolestaan käytettiin uuden taiteellisen teoksen luomiseksi. Kehitystyön pohjana toimivat kommunikaatioteoriat, jaettu luovuus (collaborative creativity, Keith Sawyer) sekä säveltäjän työn analyysi. Lisäksi mukana on logopedian tarjoama teoreettinen pohja vokaalirekistereille, laulajan formantille, vibratolle ja VRP:lle. Fakkijärjestelmä taas on perustavanlaatuinen osa oopperateollisuutta, mutta toisissa konteksteissa sitä käytetään usein väärin. Koska säveltäjien peruskoulutuksessa on usein rakenteellisia aukkoja laulumusiikissa, he käyttävät fakkijärjestelmää tulkiten sitä väärin ja päätyvät säveltämään epäidiomaattisesti ja epämääräiselle äänityypille.
