Väitöskirja on omakustanne.
Tutkimuksessa pohditaan kuvataiteen kohtaamista. Opettajana ja tutkijana olen kuvien edessä ja kuvantekijänä kuvien takana. Lähestynkin kuvataidetta perinteisen mestari-kisälli-oppipoika-asetelman kautta. Toisen polven taiteilijana minulle on luontevaa johdatella taiteeseen mestarin välityksellä: tämä tutkimus tunnustaa tieteen mestariksi filosofisen hermeneutiikan uranuurtajan Hans-Georg Gadamerin ja toisaalta taiteen mestariksi Magnus Enckellin. Tutkimuksessani koen olevani taiteen kisälli ja hermes -sanansaattaja, joka pyrkii herättelemään tulevia luokanopettajia käsittelemään rohkeasti kuvataidetta. Otsikollani Herääminen viittaan siihen, että voimakas taide-elämys voi saada aikaan heräämisen, joka parhaimmillaan johtaa taiteen avoimeen kohtaamiseen. Kohtaaminen on monisyinen ja rönsyilevä käsite. Väitöskirjassani sillä tarkoitetaan dialogin syntymistä niin ihmisten kuin heidän ja taideteostenkin välillä. Kohtaamiseen pyrittiin yhtä taideteosta käsittelemällä.
Tutkimukseni tavoitteena oli tutkia, saako taiteen kohtaaminen ja sen äärellä viipyily aikaan heräämisen, halun laajentaa ja syventää omaa suhdettaan taiteeseen ja sen opettamiseen. Kuvataide on taidekasvatuksen ydintä, ja luokanopettajalla on tärkeä rooli taiteen maailman avaajana. Hän on asennekasvattaja ja parhaimmassa tapauksessa saa oppijan kiinnostumaan taiteen maailmasta. Tutkimuksen varsinaisena kohteena olivat luokanopettajiksi opiskelevat opiskelijat ja heidän suhteensa kuvataiteen opettamiseen. Esittelen neljä opiskelijaa, jotka opiskelivat Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksella lukuvuonna 2000 - 2001. Opiskelijoista kolme opiskeli kuvataidetta sivuaineenaan. Valitsin symbolisti Magnus Enckellin maalaukset Herääminen (1893)ja Poika ja pääkallo (1893)houkuttelemaan kuvan kokemukselliseen kohtaamiseen ja hermeneuttiseen tulkintaan. Herääminen - kurssilla opiskelijat valitsivat jommankumman teoksista, ja siitä tehtiin kokemuksellisen taideoppimisen periaatteita noudattaen kuvallis - kirjallisia tulkintoja. Tulkintaan kuului dialogia, kokemuksen jakamista muiden kanssa. Intertekstuaaliset tulkinnat ja dialogi edistivät kuvan ymmärtämistä ja opiskelijoiden kasvua kuvataidetta opettaviksi luokanopettajiksi.
Tutkimukseeni liittyvässä opetuskokeilussa kuvataiteen perusopinnot (4 ov)suorittanut opetusharjoittelija käsitteli kolmasluokkalaisten kanssa 14 tuntia Poika ja pääkallo -teosta. Oppilaat kirjoittivat, keskustelivat,piirsivät, maalasivat ja etsivät tietoa aiheesta. Omista kyvyistään aluksi epävarma opiskelija sai onnistumisen elämyksen: hän koki olevansa riittävän hyvä. Uskaltautuminen oman asiantuntemuksensa äärialueille kannatti. Opetusharjoittelussa olisi hyvä saada tällaisia kokemuksia. Ne voivat johtaa siihen, että taiteeseen erityisemmin vihkiytymätönkin luokanopettaja voi opettaa menestyksellisesti kuvataidetta esimerkiksi perusasteen 1.- 4. luokilla. Perusasteen tätä ylemmillä luokilla kuvataiteeseen erikoistuneet pedagogit ovat tarpeen. Tutkimuksessani luonnostelen kuvataidetta opettavien luokanopettajien muotokuvaa. Tiedostin, että ns. hyvä piirtäjä -myytti on taakka tuleville luokanopettajille: taitavaa piirtäjää on perinteisesti pidetty hyvänä kuvataideopettajana ja moni opiskelija kokee piirustustaitonsa heikoksi. Tutkimuksessani ja kaikessa opetuksessani olen pyrkinyt osoittamaan, että hyvä piirustustaito ei ole opettajan tärkein avu. Peruskoulun taidekasvatuksen keskeinen tavoitehan on synnyttää myönteinen suhde taiteeseen.
Tutkimukseni osoittaa, että kuvataiteen kohtaaminen yksittäisen teoksen välityksellä voi avata uuden polun, jota on hyvä kulkea taiteen maailmaan mestarin ja kisällin seurassa. Kokemuksellinen taideoppiminen sopii kaikenikäisille, ja dialogin myötä ymmärrys lisääntyy. Tutkimuksen sivujuonteena on hermeneuttisen prosessin kuvaus, jossa itse kuvataiteilijana käyn kuvallista dialogia tutkimukseni kanssa. Taidenäyttelyissäni vuosina 2000 - 2005 esillä olleet taideteokset liittyvät osittain tutkimuksen teoreettisiin käsitteisiin, kuten hiljaiseen tietoon. Nyt ensin oli sana, sitten kuva