Onko hyvä elämä yhtä kuin terve elämä?

Entisaikaan terveydestä ei pidetty melua, mutta nykyään siitä puhutaan yhä kovaäänisemmin - terveyttä on alettu pitää lähes elämän tarkoituksena. Olemassaololla on väistämättä kuitenkin myös yöpuolensa: sairaus, kipu, vanheneminen ja kuolema. Tätä kaikkea meidän on yhä vaikeampi hyväksyä. Niinpä sairaustarinoista on tullut aikamme seikkailuromaaneja, joissa seikkailu syntyy kehon hallinnan menettämisestä. Hoitoa leikataan tehokkuuden nimissä ja lääkärit erikoistuvat niin pitkälle, että heidän täytyy käydä kursseja osatakseen puhua potilaan kanssa.

Merete Mazzarella kirjoittaa humoristisesti ja poleemisesti tästä niin kuin paljosta muustakin, lääketieteestä ja humanismista, lääkärin muuttuneesta roolista ja siitä, miksi niin monella kirjailijalla on lääkäritausta. Hän pohtii myös keskustelun ja hyvän kosketuksen merkitystä ja kyseenalaistaa ajatuksen, että kunnon ihmisen pitäisi kunnostautua vielä kuolemassakin.

Peräänkuulutan hoitoa, joka näkee ihmisessä muutakin kuin kehon mutta ennen kaikkea hyväksyy kehon - ei sitä kehoa, jota ulkonäkökeskeisyys palvoo, vaan kehon, joka on arvaamaton, hallitsematon, haavoittuva ja katoavainen.