Eino on ysikymppinen mies, joka elää kirkkaana sodasta paluun aikaa: jatkosodan päättyessä Einolla oli elämä, tila ja emäntä Kerttu, kotona odottamassa, mutta Eino ei olisi siihen halunnut. Einon pojanpoika Joonas kantaa huolta ensimmäisiä muistisairausoireita ilmentävästä Ukista. Terveyskeskuksessa Joonas näkee vanhat luodinrepimät Ukin vartalossa. Hän saa kuulla, että ne eivät ole sodasta peräisin, mutta sen enempää Ukki ei suostu kertomaan. Ukin kotoa Joonas löytää karttoja ja valokuvia, joissa tämä poseeraa outojen miesten kanssa. Joonas alkaa ronkkia vanhoja haavoja, ja varsin pian hänelle selviää, että aivoverenkiertohäiriöt ovat pienimpiä Ukin mieltä vaivaavista kiusoista.

Eino on romaani nuoruudesta ja odottamattomista, kohtuuttomilta tuntuvista valinnan paikoista. Valinnoista, joihin ei ole valmis, ja seurauksista, jotka kulkevat reppuselässä mukana läpi elämän. Samalla se on romaani vanhuudesta, muistin pitkistä jäljistä ja elämänmittaisesta sovituksesta.