Jarkko Martikaisen tragikoomiset tarinat kertovat ihmisestä yhteiskunnan rattaistojen pyörityksessä ja omien ajatusluutumiensa puristuksessa. Niiden äkkiväärät näkökulmat puhkovat henkireikiä sekä tulosvastuullisuuden nimiin vannovaan kulttuuri-ilmastoon että erilaisten pakkomielteiden kaventamaan sielunmaisemaan. Kertomuksissa seikkailee sankka joukko pieniä suuria ihmisiä, kuten postiautosta paranoian kehittävä pikkumies, lipunompelukurssille pakotetut alkoholisoituneet pitkäaikaistyöttömät ja lasia pureskeleva maalaisukko. Pintatasoltaan piikikkäiden kertomusten pohjavireenä on rakkaus pieneen ihmiseen. Näinä aikoina niiden tinkimätön humanismi hipoo anarkismia.