Vallitsevan mielikuvan mukaan säkkipilli on skotlantilainen kansansoitin, jota soitetaan kilttiasussa ja kovaa. Mielikuva kääntyy ensin päälaelleen ja sitten unohtuu, jos perehtyy Markus Rantasen tavoin säkkipillin kaksituhatvuotiseen historiaan. Se alkoi Lähi-Idästä ja Kreikasta; aluksi säkkipilli oli säkkiin yhdistetty ruokopilli. Sittemmin soitin kehittyi erityisesti Italiassa ja Ranskassa, ja ennen pitkää säkkipillien soitinperhe oli tunnettu koko Euroopassa niin kuningashovien barokkiorkestereissa kuin myös kansan parissa.

Tavallisen kansan parissa säkkipillin säkin rakennusaineeksi on kelvannut periaatteessa mikä tahansa ilma- ja vesitiivis materiaali hylkeen mahalaukusta ja sian virtsarakosta vuohen ja koiran nahkaan. Ylhäisön parissa säkkipilli sen sijaan päällystettiin hienoimmalla sametilla, ja itse soitin tehtiin norsunluusta tai eebenpuusta.

Säkkipilli oli suosituimmillaan barokin aikana erityisesti Ranskan hovissa. Vielä 1900-luvun alussa säkkipilli oli tärkein soitin häissä ja tanssiaisissa eri puolilla Eurooppaa. 1950-luvulta lähtien soitinta kohtaan virisi uudelleen laaja globaali kiinnostus, joka on jatkunut näihin päiviin asti.

Muusikko ja musiikkikirjailija Markus Rantanen on aiemmin julkaissut erityisesti ukulelen soittoa käsitteleviä teoksia. Monet niistä hän on kirjoittanut yhdessä Arto Julkusen kanssa, muun muassa ensimmäisen suomenkielisen ukuleleteoksen Suuri ukulelekirja.