Monille kristityille kysymykset Jumalan edeltämääräämisestä ja ihmisen tahdonvapaudesta edustavat pimeää labyrinttia, jonne he eivät tohdi jalallaankaan astua. Kuitenkin Pyhä Raamattu puhuu molemmista viljalti. Sen lehdillä kulkee rinta rinnan kaksi totuutta, jotka ensi silmäyksellä näyttävät olevan yhteensopimattomia. Toisaalta Kirjoitukset opettavat suvereenia jumalallista armovalintaa esimerkiksi Kristuksen sanoissa opetuslapsilleen: ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät”, mutta toisaalta luemme myös inhimillisestä valinnan vapaudesta: ”Valitkaa tänä päivänä, ketä te tahdotte palvella”. Jos ihmisen pelastuminen on kiinni Jumalan armovalinnasta, niin onko ihmisen tahdonratkaisulla asiassa mitään mielekästä merkitystä? Voidaanko sellaisesta edes puhua? Toiselta puolen, jos syntisen pelastuminen on kiinni hänen omasta vapaasta valinnastaan, niin eikö se turhenna jumalallisen valinnan ja kaikkivaltiuden? Kuinka nämä kaksi, Jumalan valinta ja ihmisen vapaus, sopivat yhteen?

Johtuen kysymyksenasettelun ristiriitaisuudesta kristityt ovat perinteisesti valinneet näistä kahdesta vain toisen ja hyljänneet toisen. Tämä asetelma on virheellinen, argumentoi kirjailija käsillä olevassa teoksessaan. Koska Jumalan Sana puhuu molemmista, täytyy molempien olla harmoniassa keskenään. Kirjan tekijä esittää ratkaisuksi ns. kompatibilistista mallia, joka edellyttää sekä predestinaation että tahdonvapauden käsitteiden huolellista ja kokonaisraamatullista uudelleenarviointia. Tässä tehtävässä keskeiseen rooliin nousevat jumalallisen edeltätietämisen ja ennaltakäyvän armon käsitteet, joita teos mielenkiintoisella tavalla avaa.

Ylitse kaiken muun Raamatun predestinaatio-oppi on kristuskeskeinen. Yksin Jeesus Kristus on tämän pelätyn opin avain ja ilman Häntä predestinaatiosta ei ole lupa edes puhua, kuten Johan von Staupitz neuvoi valinnastaan epävarmaa Lutheria: ”Minun rakas Marttini, katso Kristuksen haavoja ja Hänen vertansa, jonka Hän vuodatti sinun tähtesi; niissä näet edeltämääräämisesi!”.