Veikko Haakana oli kirjailija-opettaja, joka jätti pysyvän jäljen kotimaiseen eräkirjallisuuteen. Eräkirjojen lisäksi hän julkaisi paljon muuta, suurelta yleisöltä katveeseen jäänyttä tekstiä.
Tämä kirja valaisee Veikko Haakanan elämänvaiheita ja perehdyttää hänen kirjalliseen tuotantoonsa. Kyse ei ole varsinaisesta elämäkerrasta vaan laajasta reportaasista, jossa pääsevät ääneen kirjailija ja hänen sanomansa. Teoksen lukija saa käsityksen, kuinka monipuolisesti eräkirjaa ylipäänsä on mahdollista tarkastella. Haakana matkanjohtajana on suvereeni.
Haakanan persoonaa kirjan kirjoittaja lähestyy henkilökohtaisten muistojen, haastattelujen ja Haakanan omien arkistojen varassa. Kirjojen luennassa esiin kohoaa kymmenkunta asiaa, joiden valossa Haakanaa on mahdollista tarkastella. Osittain kyse on kirjallisuusanalyysistä, mutta teos ei sitoudu mihinkään teoreettiseen oppisuuntaan vaan lukee Haakanaa aina sen mukaan, mikä kulloinkin vaikuttaa järkevältä.
Mitkä teokset Haakana nosti tärkeimmiksi tuotannossaan? Miksi viimeinen kokoelma oli omakustanne? Kuka oli Haakanan muusa? Näihinkin kysymyksiin käsillä oleva kirja vastaa vain lyhyesti. Enemmän tavataan Haakanan julkaisemia teoksia, varsinkin runoja. Sekaan ei sotketa kovinkaan paljon kirjallisuustieteen termejä, sillä on olemassa luottamus lukijaan. Hän tietää, mitä hän on tekemässä.
Teoksen tekijä Markku Varis oli Veikko Haakanan oppilas Sodankylän Sattasessa. Siksi Haakana-kirjaa sävyttää kirjoittajan henkilökohtainen näkemys. Ei olla lukemassa objektiivista analyysiä vaan subjektiivista suhtautumista.
Mutta jotta jotain todella uutta olisi mukana, Haakanan eräs kirjeenvaihtokaveri antoi käyttöön käymänsä kirjeenvaihdon 17 vuoden ajalta. Kirjeet valaisevat mietteitä, joita kirjoissa ei ole luettavissa.
Teos täydentää Markku Variksen kirjoissa Ikävä erätön ilta (2003) ja Saalistus (2016) esitettyjä Haakana-analyysejä. Tällä kertaa viittaukset muuhun kirjallisuuteen kuin Haakanaan ovat niukkoja mutta sitäkin jännittävämpiä. Eniten esillä on Haakanan tuttavuus eräklassikon A. E. Järvisen kanssa.
