Historiantutkimus on tuonut esiin, että sekä sodissa että niiden välisten uhkien aikana itsenäisyyden säilyminen on jouduttu monesti lunastamaan taisteluissa asein sekä varmistamaan aseiden avulla myös sotien välilläkin.

Aseiden taustat ovat Suomessa olleet ainutkertaiset ja moninaiset: on ollut viholliselta jääneitä tai vallattuja, ulkomailta hankittuja sekä kotimaassa Suomen olosuhteisiin suunniteltuja ja valmistettuja.

Suurimman kokonaisuuden ovat muodostaneet pääaselajin eli jalkaväen aseistus. Se on koostunut yksilökohtaisista pienaseista ja toisaalta myös jalkaväen raskaammista tukiaseista sekä monen sotilaan yhdessä käyttämistä ryhmäaseista.

Teoksessa keskitytään itsenäisen Suomen jalkaväen raskaisiin aseisiin ja ryhmäaseisiin, joista käsitellään muun muassa panssarintorjunta- ja jalkaväkitykit, rekyylittömät aseet, singot, jalkaväkiohjukset, miinanheittimet ja lukuisat erilaiset kranaatinheittimet sekä esitellään muutamia kotimaassa kehitettyjä asekokeiluja.

Jokainen vakiokäytössä ollut ase esitellään historiallisine taustatietoineen ja perusominaisuuksineen. Näkökulma aiheeseen on suomalainen. Teos perustuu pitkälle arkistolähteisiin, ja kuvitus on kauttaaltaan alkuperäistä.

Markku Palokangas on julkaissut aikaisemmin kolmiosaisen kirjasarjan Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918-1988 sekä teoksen Aimo Lahti - asesuunnittelun suuri suomalainen. Hän on ollut kirjoittajana lukuisissa puolustusvoimia ja sotavarustusta käsittelevissä teoksissa ja valmistelee parhaillaan väitöskirjatyötä aiheesta ”Sotasaalisaseistus itsenäisen Suomen maanpuolustuksessa”. Palokangas on työskennellyt Sotatieteen laitoksessa, viimeksi Sotamuseon johtajana ja puolustushallinnon museotoimenjohtajana.