Marjatta Kekkosen väitöskirjatutkimuksessa “Kasvatuskumppanuus puheena -Varhaiskasvattajat, vanhemmat ja lapset päivähoidon diskursiivisilla näyttämöillä” kuvataan millaisia puhetapoja käyttäen varhaiskasvatuksen ammattilaiset rakentavat kasvatuskumppanuutta koskevia merkityksiä. Varhaiskasvattajien tulkinnat kumppanuudesta liittyvät henkilöstön, vanhempien ja lasten välisiin kohtaamisiin päiväkodissa, lapsen kotona ja lähiympäristöissä.
Tutkimus on ajankohtainen, sillä vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen kasvatusyhteistyö linjattiin kasvatuskumppanuudeksi Varhaiskasvatuksen valtakunnallisissa linjauksissa vuonna 2003. Suomessa on tehty niukasti tutkimusta kasvatuskumppanuudesta varhaiskasvattajien itsensä tulkitsemana sekä lapsen päivähoitoon siirtymisen tukemisena. Kasvatuskumppanuus puheena – tutkimus vastaa tähän.
Tutkimuksen tulosten mukaan kasvatuskumppanuus käsitteenä ja puhetapana tulkittiin suhteita luovaksi kommunikaatioksi, varhaiskasvatuksen palveluneuvotteluksi, varhaiskasvatuksen kotikäynniksi sekä ammatilliseksi sosiaaliseksi suhteeksi. Suhteita luovassa kommunikaatiossa merkitykselliseksi tulkittiin lapsen, kasvattajan ja vanhemman yhteistyö- ja kiintymyssuhteiden tietoinen rakentaminen, suhteisiin sitoutuminen ja suhteissa toimiminen. Kasvatuskumppanuus palveluneuvotteluina edellytti dialogista, yhteistyösuhteen prosessimaista kehittymistä ja vanhempien omaa osallisuutta vahvistavia puhekäytäntöjä, toisin kuin perinteisemmät tavat, joissa päivähoito toimi perheen puolesta tietäjänä tai joissa perhe otti omasta puolestaan tietäjän roolit lapsen varhaiskasvatusta koskevissa ratkaisuissa. Kasvatuskumppanuutta rakentaviksi käytännöiksi tulkittiin lapsen kotiin tehtävä aloituskotikäynti ja aloituskeskustelu, jotka nähtiin osana varhaiskasvatuksen pedagogista perustehtävää. Kasvatuskumppanuus suhdekäsitteenä rajattiin ammatilliseksi, lapsen varhaiskasvatukseen ankkuroituvaksi sosiaaliseksi suhteeksi, joka on syytä erottaa vanhempien ja kasvattajien välille mahdollisesti rakentuvista muista , ei-ammatillisista ystävyys-, vertais- ja läheissuhteiden kaltaisista sosiaalisista suhteista.
Tutkimus perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin ja diskurssianalyysiin, jossa oletetaan, että todellisuus rakentuu merkitysten pohjalta. Kasvatuskumppanuuden oletetaan siten rakentuvan osapuolten välisissä keskusteluissa ja kohtaamisissa, jossa aikuisten ja lasten tavalla puhua ja käyttää kieltä on keskeinen merkitys. Tutkimuksen analyyttisenä työkaluna käytettiin diskursiivista näyttämöä, joka havainnollistaa sitä, miten kasvattajien, vanhempien ja lasten välinen vuorovaikutus, toimijuudet ja suhteet vaihtelevat kohtaamisissa päiväkodissa, lapsen kotona ja näiden lähiympäristössä sekä minkälainen sosiaalinen koreografia eli käsikirjoitus näitä kohtaamisia ohjaa. Tutkimusaineisto koostuu varhaiskasvattajien aloitushaastatteluista, ryhmäkeskusteluista ja vertaishaastatteluista, jotka on kerätty vuosina 2004 -2006.
Tutkimus osoittaa, että kasvatuskumppanuudessa on kyse varhaiskasvatuksen ja perheen välisen kasvatusyhteistyön ja päivähoitopalvelujen toimintakäytäntöjen kulttuurisesta muutoksesta. Kumppaneina toimivat vanhemmat ja varhaiskasvattajat tuottavat lapsen varhaisvuosien kasvatusta koskevaa tietoa vaiheittain etenevässä yhteistyöprosessissa, jonka aloitusvaiheessa perheen kanssa käydään palveluneuvottelu, aloituskeskustelu ja varhaiskasvatuksen kotikäynti. Vanhempien ja ammattilaisten tasavertaisuutta ja sitoutuneisuutta edistetään kumppanuudessa dialogisuuden, neuvottelevuuden, sopimuksellisuuden ja suhteita luovan kommunikaation keinoin. Kumppanuustyöskentelyn ytimeksi nousee lapsen oman toimijuuden vahvistaminen sekä lapsen kuulluksi ja nähdyksi tuleminen sekä kodin että päiväkodin kehitysympäristöissä. Kasvatuskumppanuus merkitsee varhaiskasvatuksen kasvatusasiantuntijuuden yhteiskunnallisen merkityksen vahvistumista ja kasvattajien lapsiryhmissä kehittyvän kasvatusosaamisen tuomista aikaisempaa avoimemmin ja läpinäkyvämmin perheiden ja vanhempien käyttöön.
