Marjatta Kaasila on tullut tunnetuksi Peräpohjolan murteella kirjoittamistaan, naisen elämää koskettelevista runoista.

Hänen uusi kokoelmansa "Vanhentaahan ne eletyt vuet" – alaotsikolla "Runoja ja mietheitä elämän kulusta" – käsittelee vanhenemisen taidetta ja erityisesti naisen eri rooleja vaimona, äitinä, rakastettuna ja rakastavana. Vanhenemisessa on sen vaivoista huolimatta aina myös mahdollisuus, kun sen osaa oikein ottaa:

"Mie en anna vanhuuen / ovele kolokutella – Mie rakastan olemista / täsä jamasa / täsä hetkesä."

Kaasilan runoissa onkin aina toivoa ja iloa, iloa tästä hetkestä ja kaikesta siitä hyvästä, jota elämä on antanut.

Runot myös tuovat sanomansa lähelle lukijaa: parempi paras päivä päälimmäisenä.

"Älä sie komenna minua / mie teen kummiski kuperkeikan."