Vettä ei voi koputtaa kutsuu lukijan raottamaan salaisuuksien verhoa, vaihtamaan kuulumisia ja kurkistamaan mystisiin näkymiin. Marja-Leena Kosken runot kertovat rakkauksista ja eroista, oman voiman löytämisestä ja kuolevaisuuden kohtaamisesta, vaikeuksille nauramisesta ja elämän kokoisen onnen mahtumisesta ystävän kanssa jaettuun teekupilliseen.


Marja-Leena Koski on viimeisen kymmenen vuoden aikana kiertänyt uteliaana maailmaa ja asunut muinaispyhäkköjen Maltalla, vuonojen Norjassa, Lontoon sykkeessä ja Panaman ainutlaatuisissa pilvimetsissä. Kirjoittamalla hän etsii uusia näköaloja kokemaansa. Vettä ei voi koputtaa on vuodesta 1985 lähtien toimineen runoilijan omaelämäkerrallinen kuudes teos, johon on valikoitu uusien runojen ohella muutamia helmiä aiemmasta tuotannosta.


Myönnän kyllä
että olen samanlainen
kuin kaikki muutkin
Aivan tavallinen uniikki

Ei minun tarvitse nöyristellä
mutta nöyrästi kiitän
Olen saanut lahjan
olla ihmeellinen

Ja nyt tämä ihmeellinen
vie roskat
tiskaa astiat
ja lähtee sitten lenkille
kiitoradoille
lentokentille


Kirjoittajan kotipaikkakunta: Helsinki