Lapsuus on enemmän kuin välivaihe matkalla aikuisuuteen: se on itsessään elämää, ei vain valmistautumista siihen. Lapsen tulisi saada ammentaa lapsuudestaan valoisaa iloa, kiireetöntä rauhaa ja huolettomuutta. Tämä on mahdollista vain, jos hän saa kokea olevansa aikuisten kantama.

Silloin hän voi rauhassa ja kiireettä uppoutua mielikuvituksen täyttämään vapaaseen leikkiin, eläytyä satuun ja jäljitellä näkemäänsä ja kokemaansa omissa leikeissään.

Lapsuuden ymmärtäminen vaatii aikuiselta vastuun ottamista vanhemmuudestaan. Vanhemmuus on kykyä asettua vastaanottavaiseksi sille, mitä lapsi tarvitsee. Se on myös suojan rakentamista lapselle turvan ja kotipesän lämmön vaalimisen muodossa. Ennen kaikkea se on aikuisen asettumista läsnäoloon ja vuorovaikutukseen lapsen kanssa.