Tutkimus käsittelee taiteilija-opettajan näkökulmasta taiteellisen työskentelyn ja kuvataiteilijaksi kehittymisen yhteyttä. Taiteilija-opettaja pohjaa toimintansa omaan taiteelliseen työskentelyynsä. Kuten taiteellisessa työskentelyssä niin myös opettamisessa on siedettävä keskeneräisyyttä, epävarmuutta ja muutosta.

Taiteellisessa työssä luodaan valmiiden teosten lisäksi tilaa sille, mitä on vasta muotoutumassa. Tutkimuksessa väitetään, että kuvataiteilijan koulutuksen tärkein muoto on opettajan ja opiskelijan välinen työhuonekeskustelu. Teoksissa ja teosten äärellä syntyvän mentaalisen välitilan jakaminen on taiteilijoiden opetuksessa erityisen merkityksellistä.

Tutkimuksessa käytetyt metodit ovat taiteellisen työn havainnointi ja opettamisen ja oppimisen reflektointi. Tämän lisäksi tutkimus hyödyntää opettajien ja opiskelijoiden kanssa tehtyjä haastatteluja ja keskusteluja. Teoreettinen viitekehys koostuu taidepedagogiikasta, fenomenologiasta ja poststrukturalistisesta filosofiasta sekä osittain psykoanalyyttisesta käsitteistöstä.

Tutkimukseen kuuluu kolme esitarkastettua taiteellista produktiota, jotka ovat olleet esillä gallerianäyttelyissä videoinstallaatioina: Domestic disorder (2012), Sillä se on tässä (2012) ja Parousia (2016).