Kuolleet korallit eivät miestä lohduta, merihevoset jotka ratsastavat rantaan. Mitä niillä voisi valloittaa?

Nuoren runoilijapolven kirkaskatseinen tutkijasielu leikittelee historian teorioilla runoteoksessa, jonka lähtökohtana on Napoleonin ja Joséphinen tarina.

”Historia riisuu ihmisen lihasta”, kirjoittaa Marianna Kurtto kolmannessa kokoelmassaan. Historiankirjoituksen takaa runoilija on löytänyt koskettavan tarinan kahdesta rakastavaisesta: Napoleonista ja tämän ensimmäisestä vaimosta Joséphinesta. Heitä erottaa kaksi merta, toinen naisen ja tyhjä, toinen miehen, ontuvia meduusoita täynnä. Nainen soittaa polkkaa etääntyville seinille, kun mies kävelee halki pelilaudan.
Marianna Kurtto on runoissaan kirkaskatseinen tutkijasielu, joka katsoo kaukaa mutta sisimpään - siihen, joka ei päässyt täyttymään. Tässä kokoelmassa hän leikittelee historian teorioilla ottamalla todesta niistä mielikuvituksellisimmatkin.