Viisas ja lämmin kertomus moneen kulttuuriin kasvamisesta ja lapsuudesta sodanjälkeisessä Helsingissä.

Pietarilainen polkuhevonen kuvaa kirjoittajan kasvua kolmen kulttuurin - suomalaisen, venäläisen ja suomenruotsalaisen - ristipaineessa. Kirjoittajan äidin suku on venäläis-saksalainen, sodassa kaatuneen isän suku suomenruotsalainen, ja hän on käynyt suomalaista koulua. Kertomus ulottuu varhaislapsuudesta ylioppilasikään ja ajoittuu 1940-1950-luvuille. Samalla kirjoittaja luo pienin keinoin elävää ajankuvaa sodanjälkeisestä Suomesta.

Punaisena lankana läpi tarinan kulkee kaksi teemaa: menetetyn isän kaipuu ja oman etnisen identiteetin etsintä. Venäläisemigranttien mennyt maailma on erityisen lähellä kertojan sydäntä. Myös suomenruotsalainen ja kannakselainen karjalaisperinne ovat kertomuksessa vahvasti läsnä.