Suutala kutsuu lukijansa aatehistorialliselle matkalle menneeseen Suomeen, niiden luo, jotka osasivat elää luonnosta ja tyytyivät vähempään, niin rajaseudulla kuin ulkosaariston karuudessa. Kuhmon Lentiiran rajaseutupapin kerrotaan joskus tuoneen vuohen jumalanpalvelukseen - siitä nimi kirjalle, mutta vuohi antaa symbolisesti myös äänen niin sorretulle luomakunnalle kuin syrjäseudun ihmisille.

Suutala vie lukijansa pyhiinvaellusmatkalle suomalaisuuteen ja karjalaisuuteen, mutta myös kauas Itään, ugrilaiseen sielunmaisemaan, pyhien puitten ja parantajien pariin. Idässä ikävä hellittää: kuin olisi tullut kotiin, löytänyt kauan kaipaamansa. Myös pohjoinen Saamenmaa kutsuu kotimatkalle Sinne, mikä on hautautunut eurooppalaisen sivilisaation ja kulutusyhteiskunnan alle.

Ovi saa kuitenkin olla auki myös tulevaisuuteen: Suutala etsii tietä tulevaan, kylvää siemeniä ja kutoo unelmia, jotta tulevillakin sukupolvilla olisi mistä korjata satoa.