HTL Niina Mäntylän ympäristöoikeuteen sijoittuvassa väitöstutkimuksessa tarkastellaan luonnon edustajien puhevaltaa. Ketä kuullaan, kenelle tiedotetaan tai kuka saa valittaa oikeusprosesseissa, joissa vaikutetaan luonnon etuun. Kuka kaavoitusprosessissa edustaa vaikkapa liito-oravaa; kuka puhuu suden puolesta rikosprosessissa?
Yksittäiset ihmiset käyttävät puhevaltaa useimmiten tosiasiallisesti oman etunsa vuoksi, vaikka valitusperusteena olisivat esimerkiksi vaarantuneet luonnonarvot. Perinteisesti yleisen edun puolesta puhevaltaa ovat käyttäneet viranomaiset. Erityisesti kansainvälisen kehityksen seurauksena luonnon edustajaksi ovat viranomaisten rinnalle nousseet luonnon- ja ympäristönsuojelujärjestöt. Luonnon edustajat kuitenkin samaistetaan toisiinsa suomalaisessa oikeuskäytännössä. Jos viranomainen on lainsäädännössä velvoitettu edustamaan luontoa, ei järjestöjen puhevaltaa oikeuskäytännön mukaan välttämättä tarvita.
Tämä tulkinta ei kuitenkaan turvaa luonnon etua, sillä puhevalta tulisi olla mahdollisimman monella luontoa edustavalla taholla samanaikaisesti, koska luonnon edusta ei ole yhtenäistä käsitystä. Viranomainen ei liioin aina käytä puhevaltaansa, joten ympäristöjärjestö voi paikata tätä tilannetta. Mahdollisimman laaja puhevalta takaa myös asiantuntemuksen pääsyn prosesseihin, edistää asioiden selvittämistä ja johtaa sitä kautta parempiin päätöksiin.
Luonnon oikeudellisen aseman jäsentymättömyys aiheuttaa keskeisen haasteen oikeusjärjestelmällemme. Luonnon itseisarvon haltuunotto ei ole ongelmatonta. Tämä vaikeuttaa asianosaiskäsitteen soveltumista järjestöihin, mikä on johtanut laajaan ja epäyhtenäiseen, säännöksittäin vaihtelevaan erityissääntelyyn. Yleislakien tasolla säädetty järjestöjen puhevalta voisi ratkaista tämän erityislainsäädännön epäyhtenäisyyden ongelman. Toinen vaihtoehto olisi asianosaiskäsitteen laajempi tulkinta siten, että luonnon edustajat nähtäisiin aina asianosaisina tai rikosprosessissa asianomistajina, vaikkeivät ne edustakaan itseään, vaan luontoa.
Viranomaisten kannalta aluehallinnon uudistus on tuonut uusia tasoja puolueettomuuskysymyksiin. Aluehallinnon uudistus sisältää monia vaarallisia elementtejä luonnonarvojen näkökulmasta. Jo ennestäänkin ympäristöviranomaisilla on ollut ristiriitaisia tehtäviä, mutta nyt elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa ratkaistaan ”saman katon alla” esimerkiksi tie- ja luonnonsuojeluasioita. Tällöin on tärkeää, että eri vastuualueiden viranomaisilla säilyy erillinen puhevalta.
Ongelmatonta ei ole sekään, että jos ensiasteen päätöksenteon laatu aluehallinnon uudistuksen seurauksena heikkenee, valitusten määrä kasvaa ja tuomioistuimet kuormittuvat. Tuomioistuimet eivät voi irtautua puolueettomuudestaan ja ryhtyä hankkimaan luontonäkökohdista selvityksiä siinä määrin, että esimerkiksi ympäristöluvan hakijan oikeusturva vaarantuu. Oikeudellisten prosessien tasapaino edellyttää tämän vuoksi tarkoituksenmukaisesti järjestettyä puhevaltaa.
