Taistolaisuus on kuollut, mutta sen haamu kasvaa kansakunnan muistissa yhä hirmuisemmaksi. Aihe herättää yhä vieläkin intohimoja ja kärkevääkin väittelyä, jopa yhteiskuntamme ylimmillä porraspuilla. Taistolaiseksi ryhtynyt suomalaisnuori tiesi saavansa otsaansa melko näkyvän ja sangen pitkäikäisen poltinmerkin. Miksi he sitten tekivät niin ja millaista oli, kun lumous alkoi haihtua. Tästä tohtori Heikki Mäki-Kulmalan Harmaa kirja kertoo. Kirja ei ole mustamaalausta. Se ei pyri myöskään valkaisemaan sitä, mikä oli mustaa tai veren väristä. Kirja ei ole objektiivinen tai tieteellinen esitys, vaan se kertoo kokijansa äänellä, millaista taistolaisuus oli sisältäpäin nähtynä. Kirja ei pyrikään olemaan ilmiön kokonaiskuva tai selitys, se on muutamien tarinoiden kudelma, puheenvuoro keskusteluun, joka varmasti jatkuu.