Neuvostoliitto on mielletty usein joksikin erityisen venäläiseksi tai "itämaiseksi" ilmiöksi, jolle "modernit länsimaiset arvot ja ajattelutavat" olisivat olleet perin juurin vieraita. Tutkimuksessa pyritään osoittamaan tämä näkemys eräiltä keskeisiltä osiltaan virheelliseksi. Neuvostoliiton perustajat uskoivat itse olevansa kaikkein radikaaleimpia ja johdonmukaisimpia länsimaisen järjen - valistuksen, edistyksen, tieteen jne. - edustajia koko maailmassa. Porvaristo oli heidän mukaansa muuttumassa taantumukselliseksi luokaksi, edistyksen jarruksi. Modernin järjen tärkeimpänä ruumiillistumana he pitivät suurta, tieteellisesti ja rationaalisesti organisoitua tehdasta. He uskoivat, että yhteiskunnan ja ihmiselämän kaikki keskeiset ongelmat olisi mahdollista ratkaista tehtaan tarjoaman esikuvan mukaisesti. Myös Stalin oli tästä hyvin vakuuttunut ja juuri tässä merkityksessä häntä pidettiinkin yhtenä kaikkien aikojen suurimpana tiedemiehenä. Hän oli yhteiskunnan ja ihmismielen insinööri.

Jos "oikea" insinööritaito perustuu luonnontieteisiin, niin neuvostomarxismin haave hallita tieteellisesti ihmistä ja yhteiskuntaa (ja joskus oikeastaan koko todellisuutta!) saman logiikan mukaisesti edellytti yhteiskunnan ja ihmismielen (tai koko todellisuuden!) keskeisten liikelakien tuntemusta. Tähän neuvostomarxismin edustajat myös uskoivat pystyvänsä. Näin syntyi suurieleinen, mutta lähes kokonaan kuviteltu (ideologinen) tiede, joka ajan mittaan ajautui yhä syvempiin ristiriitoihin todellisten tieteiden kanssa. Kaikkein tunnetuimpia esimerkki tästä olivat T.D. Lysenkon biologia tai "pavlovilainen" psykologia, jonka mukaan ihmismieli muodostuisi perimmiltään vain ehdollisista reflekseistä.

Neuvostoliitto yritti siis jäljitellä länsimaiden luonnontieteitä ja tekniikkaa. Sen sijaan länsimaiden kulttuurin humanistis-demokraattinen aines kiinnosti sitä huomattavasti vähemmän.