Rehellinen kertomus äidistä, joka rakastaa lapsiaan mutta ei voi lopettaa huumeidenkäyttöä

Nuori pariskunta kuulee iloisen uutisen perheenlisäyksestä ja varaa ajan neuvolaan. Sydänäänet ovat vahvat, mutta yhtäkkiä lääkäri ilmoittaa varaavansa ajan aborttiin. Syy on selvä: tulevat vanhemmat ovat huumeriippuvaisia. Tyrmistynyt pari ei suostu ehdotukseen – he päättävät unohtaa huumeet ja pitää lapsen.

Karin Mäkelän omakohtainen kertomus huumeista ja äitiydestä alkaa raskausuutisesta ja päättyy 16 vuotta myöhemmin esikoisen itsemurhaan. Alussa nuorten vanhempien elämä sujuu normaalisti, mutta pikku hiljaa huumeriippuvuus ja rikokset palaavat ja sekoittavat lapsiperheen arjen. Sukulaisperhe tulee yllätysvisiitille, kun olohuoneessa sahataan haulikkoa lapsen leikkiessä lattialla. Kun esikoinen ja alle vuoden ikäinen pikkusisko otetaan huostaan, vanhemmat suistuvat huumekierteeseen. Kolmannen lapsen syntymä katkaisee käytön hetkeksi, mutta kun tämäkin otetaan huostaan, vuodet kuluvat piikki käsivarressa, vieroituksessa ja vankilassa. Vasta kun esikoispojan itsetuhoinen käytös herättää äidin huolen, oma huumeidenkäyttö jää taka-alalle.

Mitä tehdä, kun riippuvuus pakottaa äidin piikittämään? Miten pitää yhteyttä rakkaisiin lapsiin näyttämättä heille huonoa esimerkkiä? Kuinka voittaa lasten luottamus takaisin tyhjien lupausten jälkeen? Mäkelä kuvaa huumeriippuvuuttaan ja suhdetta lapsiinsa riipaisevan rehellisesti. Kaunistelematon kertomus kuvaa tämän päivän suomalaisen yhteiskunnan nurjaa puolta ja avaa lukijalle huumeita käyttävän äidin nurinkurisen ajatusmaailman – narkomaanin on helppo uskotella itselleen, että lapset eivät kärsi äidin huumeriippuvuudesta.